Kuvapäivitys

Mitäänsanomatonta paskaahan se mutta mut pitkästä aikaa digitaalinen kuva.

Nää on muuten sellasia ku näkee kaikenmaailman kamerayhdistysten näyttelyissä jossain kauppakeskuksissa tai kirjastoissa *PUKE*

Eteenpäin

Paljon on vettä virrannut joessa sitten edellisen kirjoituksen. Tapahtunut on paljon ja nopeesti, kaikki tapahtumat eivät tule tänne eivätkä ole elämän kaaren iloisimmasta päästä...

Tällä hetkellä kuitenkin istun Vilnalaisen kellariravintolan pöydässä, edessäni iso kolpakollinen kylmää kaljaa, eikä tulevaisuus näytä ollenkaan synkältä. Mieli on hiukan haikea, mutta kuitenkin odottava.

Yhden elämänviisaudenkin opin matkan varrelta, keksin sen ihan itse: Ainoa mikä ihmistä määrittelee on nykyisyys, mennyt ei pitkälle kanna.

Olen kävellyt pitkin Vilnan katuja yksin, kievin kanssa. Lehdet on putoilleet kadulle, ilman on kolkko mutta ei liian kylmä. On kiva olla omissa ajatusissaan kameran kanssa, ajatella missä on, mistä on tullut ja mihin on menossa. Portit on nyt auki ja rajana ainoastaan se mitä oman pään sisältä löytyy... Avaruussankarin matka jatkuu kohti ääretöntä, ja sen yli! Kimmelspectrit odottaa ja ehkä joskus löydän vielä kadonneen kuikkanikin.