Taipale

Lähdin viikonloppuna kohti ääretöntä ja siirryin Taipaleelle. Tielle jonka matka on osiensa summa ja päämäärällä ei ole väliä. Tärkeintä on selviytyminen ja pysyminen rajan tällä puolen eli elossa. Taipaleelle lähteminen on aina tietoinen valinta ja riskit on hyväksyttävä, sillä vain puhtaalla mielellä, aistit äärimmilleen teroitettuna voi tuolta määrättömältä Tieltä palata jälleen ihmisyyden äärelle. Minulle Taipale on eräänlainen mielen puhdistamisen keino, olet vain itsesi kanssa, poissa ihmisten oravanpyörästä ja irrallaan arkisista murheista.

Matka alkoi suuntaamalla mahdollisimman kauas asutuksesta, suuntasin siis etelään, kohti määrättömiä jäisiä lakeuksia jossa viima puhaltaa vielä raikkaana ja saatat nähdä kotkan lentävän sinessä vapaana ja pelottomana. Tuota Kotkaa minä halusin seurata.


Hopeanuoli, suuntanaan horisontti ja loistava tulevaisuus

Taipaleella eräs seikka joka erottaa selviytyjät tuhoon tuomituista on se miten jäsennät omat ajatuksesi, missä on ajatusten polttopiste kun pakkanen kiristyy ja ympärillä lakeus alkaa kuiskaamaan nimeäsi. Silloin punnitaan mieli ja sen lujuus. Vastaatko huutoon vai jatkatko omaa tietäsi, polkua jonka olet valinnut. Annatko viekoittelevien kutsujen vetää sinua kohti ääretöntä vai pysyvätkö ajatuksesi kirkkaina kuin lasillinen lähdevettä.


Ääretön Iäisyys

Nyt, taas palattuani Taipaleelta koen olevani ihmisenä ehjempi kuin ennen. Olo on terävä kuin partaveitsellä ja kevyt kuin höyhenellä. Joskus saavuttaakseen autuus on koettava kurjuus. On mentävä pois sieltä tutusta ja turvallisesta. On poistuttava mukavuusalueelta jotta voisit sanoa olevasi jotain.

Nykyajan ihminen on vaan niin vieraantunut luonnosta ja sen julmasta elämänrytmistä että Taipale on muodostunut monelle mahdottomuudeksi. Ei pystytä enää elämään luonnosta ja olemaan yhtä sen kanssa. Helvetti soikoon nykyihmisen takkakin toimii kaasulla ku se sytty helpommin. Minulle, raapiessani tuluksilla kipinää märkään männyn alaoksaan, tuo nykyisyys on kirosana. Tekniikka on syöpä joka jäytää sisuksiani pakollisuuden edessä. Taipaleella, yksin kaukana kaikesta, eväänäni pilkkivapa ja luodikko minä tunnen olevani osa jotain. Joskus toivon että se matka ei koskaan loppuisi.


Samoaja


Taipaleella näin myös puolustusvoimien uljaat edustajat. He vilkuttivat minulle lämmitetystä hytistään Webaston huutaessa hoosiannaa. Onhan se helppo liikkua kun on 600 hevosvoimaa perseen alla. Minä hiihdin...Muilla ei tuonne jäiseen ikuisuuteen sitten olekaan asiaa. Puolustusvoimat ja Minä!