Hernekeitto ja mies.

Hernekeiton ja suomalaisen miehen suhde on pitkä ja aivan erityinen. Mun ekat mielikuvat hernekeitosta liittyvät vahvahti faijaan, suomalaiseen jäärään. Hernekeittoa syötiin silloin kun faijalla teki sitä mieli, aika usein faija myös hoiti keittopuolen, silloin ei tainnut edes olla mitään valmiita paketteja vaan keitto tehtiin ainoalla oikealla tavalla, kuivatuista herneistä. Silloin kun oli hernekeittopäivä mä olin mielissäni, sillä olihan tunteella haudutettu soppa mitä mainioin sapuska innokkaalle pikkupojalle. Sattumia metsästettiin kauhalla pohjalta ja yritettiin saada parhaat palat omalle lautaselle.

Seuraava selkeä vaihe mun ja hernekeiton välisessä suhteessa oli armeijassa. Muistatteko te ne odotetut torstai-päivät jolloin sapuskaksi saatiin isossa padassa tehtyä soppaa, näkkileipää ja jälkiruuaksi pannukakkua ja mansikkahilloa. Tämä kokonaisuus huuhdeltiin alas suomalaisella maidolla, jonka kylmä raikas maku sai harjoituksissa väsyneen mielen virkoamaan ja ruumiin voimistumaan uusiin koitoksiin. Kyllä oli taistelijan hyvä palvella maataan sopan voimin.

Armeijan jälkeen seuraavat muistot on jo oman perheen kanssa. Asuimme maaseudulla ja meidän pihalla oli hyvä pulkkamäki. Aina laskiaisena kutsuimme mun siskot ja serkut perheineen meille laskemaan mäkeä, ja soppakattila oli luonnollisestikin laitettu jo edellisenä iltana tulille. Pitkän haudutuksen suloistamaa soppaa sitten nälkäiset laskijat saivat lautasilleen laskettuaan kirpeässä pakkassäässä ensin itsensä uuviksiin. Jälleen kerran soppa toimi elvyttäjänä ja voiman lähteenä uupuneelle keholle, jälkiruuan ravitessa mieltä ja maidon sammmuttaessa mäessä hankittun janon.

Hernekeitto, on ihme kyllä meikäläisen mielissä aina lomilta palatessakin. Jotenkin se on sellanen kotiintulon riitti, niin kornia kuin se onkin, saa soppa mut elpymään matkasta ja se tekee tunteen et oon kotona. Lautasen ääressä on hyvä rauhottua ja karistaa rippeet vieraista maista.

Nykyään me keitetään soppaa pari kertaa vuodessa, mut me keitetään sitä paljon kerralla ja pakastetaan. Tällä tavalla ei tarvitse vetää mitään kaupan purkkihernareita vaan saa kunnon porsaanlihaan tehtyä keitto. Lihaa pitää sopassa olla eikä mitään hinurien jauhelihaa, vaan kunnon palasia joista osaa ei saa rikki edes puukolla. Sellasta sopan pitää olla. Sopan kanssa kuuluu aina juoda maitoa ja syödä Ylhäisten näkkileipää juustolla. Ylhäisten näkkäri on kans ollu iso osa mun lapsuutta, mut se on sit toinen tarina jo...