Madam Grande Noire

Herkkä, konstailematon, kivulias ja tumma. Ominaisuuksia jotka ovat helposti yhdistettävissä Madameen. Tuo neulanreikä-ihme on täydellinen vastakohta nykyisille hilavitkuttimille jotia myös kameroiksi kutsutaan. Tumma pinta kätkee sisälleen 6x12 formaatin jonka laaja 120 asteen kuvakulma yhdistettynä aukkoon 135 luo kaaren joka toisintaa mahtavasti nykyhetket hopealle.

Paluu absoluuttisen lähtökohdan, neulanreiän ääreen saa minut tuntemaan suurta väristystä. Nyt kamera obscuran ajoista tähän päivään asti muodostuu ehyt viiva katkeamattomana ja jäntevänä. Minä muovauduin osaksi tuota viivaa ja annan sille palan sielustani saaden vastineeksi kuolemattomuuden. Paikan mestareiden rinnalla, legendana joka oli ja jollaista ei enää koskaan tule. Kiveen hakataan nimi Jaska loved by Madam Grande noire. Oloni on kevyt ja eheä.

Tribuutti

Mosalainen, valokuvauksen härkähai, vaani matalikossa ja iksi juurikin silloin kun viaton uhri sitä vähiten odotti. Hän iski härkähain voimalla ja raivolla suoraan arimpaan valmtimoon jättäen uhrinsa kuolemaan kivuliaan kuoleman, vuotamalla kuiviin autiolle hiekkarannalle. Uhrin jonka huulilta viimeiset tuskanhuudot kirpoavat tyhjyyteen, kuuntelijanaan vain mykät puut ja kivet. Veri värjää hiekan punaiseksi, aurinko kuivaa sen, linnut syövät lihat rapujen avustaessa ja luut hioutuvat takaisin mereen. Härkähai jatkaa matkaansa, uiden vastavirtaan yksinäisenä, valppaana ja nopeana.

Tamminen

Mennään sit kuvalla. Oon pääsääntösesti tunkenut kuvia holgarocksiin ja teen niin jatkossakin. Siksi täällä on ollut hiukan hiljaisempaa. Lisäksi elämän on vallannu kiireen tyhjiö, on paljon kaikkea ja ei mitään. Kolmenkympin kriisi? Missä on edessä siintävä, loistava tulevaisuus? Missä on nauru ja ilo? On vain minä ja kreppana polvi.



Huomatkaa sofistikoitunut leikkaus kultaiseen pisteeseen. Ei ihan osunut mut ei haittaa. HURRAA!!!

Holgarocks.com

Uusi, kaunis, herkkä, viaton. Vankka, peruskallio, voima. Siinä sanoja joita tuo minulle mieleen uudistunut Holgaroks. Pitkään oli pimeän voimat kuin muurina päällä mutta nyt jälleen kohti kirkkaampaa huomista, aurinkoon ammutun nuolen lailla.

Lumi-pöytä

Mä jo pienenä tiesin et puu ja mä ollaan kavereita. Tajusin et kun mä ymmärrän puuta niin mä saan sen taipumaan mihin vain. Nykyään mä ja puu osataan keskustella toisillemme. Se kuiskaa mulle miten häntä pitää käsitellä, mä suostuttelen ja viekoittelen sen oikeaan muotoon. Yhdessä, mä ja puu soitetaan sinffoniaa ja sulosointuja. Me luodaan jotain joka jää jälkeen. Olisi väärin sanoa että mun tuotteet on yksin mun tekemiä. Ei, puu auttaa mua.

Suomalaisesta puusta omin pikku kätösin valmistettu Lumi-pöytä. Design: Jumalauta Jaska.

Ekö oo kaunis? sori et kuva on paska, ja kallellaan.

Kynsikkäät

Uuden vuoden ensimmäinen sijoitus. Ostin 2 mars- ja 2 twik-patukkaa ja sain kaupan päälle kynsikkäät! Nyt ei enää pakkasaamussa rystyset palele. Nämä kädessä voi suorittaa näpsäkästi tarkkuuttakin vaativat suoritteet sillä nerukkuudessaan niistä puuttuu sormenpäät. Tällaiset kätimet ovat aivan liian aliarvostettuja, luultavasti niiden luoman mielikuvan takia joka viittaa vahvasti laitapuolen kulkijaan tahi vähäosaiseen spuldariin. Voikos juurikaan enää kätsympää olla kun kaivat avaimia taskusta kirpeässä pakkas-aamussa, ja autoon istuttuasi otat kiinni jääkylmästä ohjauspyörästä. Ehei, ei palele kämmen eikä syrjä. Omiini on vieläpä kirjailtu muodikkaasti sana Nutcase! HURRAA!!!

Muutos

Muutin minäkin ulkoasua. Tänä vuonna tämä blogi aikoo keskittyä vahvoihin ylilyönteihin, niin kuvissa kuin puheissakin. Emme unohda kuikkaa emmekä neitsyttä lammen rannalla. Emme päätöntä koiraa tunturissa emmekä haukan viimeistä kirkaisua.
Jatketaan siis täysin tutulla linjalla poikkeamatta sivuraiteille, keskittyen oleelliseen ja vain oleelliseen. Yritän myös rakkaat lukijat, värittää maailmaanne kielikuvilla jotka salpaavat hengityksen ja saavat ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi. Pieneksi leppäkertuksi ihan saatanan suurella lehdellä...