Pako

Laukku valahtaa Raimon kädestä eteisen lattialle. Vihdoin taas “kotona”. Kello lähentelee kolmea yöllä, kybän uutiset on mennyt aikoja sitten. Ilta ei mennyt täysin suunnitelman mukaan. Kaikki sujui kuin rasvattu siihen asti kunnes Raimo lähestyi talon ikkunaa saadakseen tallennttua Margetan ja kauppiaan aviollisen rikoksen. Hän saavutti makuuhuoneen ikkunan jonka verhon raosta oli Raimolla aikomus kuvata nämä petolliset sielut. Juuri hänen nostaessaan Olympuksen kasvoilleen, maailma kirkastui etsimen läpi. Kyläkauppias Salmela oli avannut verhot lukitakseen autonsa ovet kaukoohjauksella. Vilkkujen välähdyksen sijaan Salmela näkikin sinisen leimauksen Raimon salamalaitteesta jonka salapoliisi hätäpäissään laukaisi. Sekunnin murto-osan nämä kaksi katsoivat toisiaan silmiin kunnes Salmela totesi tilanteen ja Raimokin katsoi parhaaksi poistua paikalta mitä pikimmin, välttääkseen perinteisen käsirysyn. Ei ollut yhtään tappelufiilis.

Raimo singahti kohti saabia ja Salmela kohti Raimoa ulko-oven kautta. Epätoivoisessa tilanteessaan Salmelalla ei ollut hävittävää vaan hänen ainoa mahdollisuutensa säilyttää maineensa olisi pysäyttää tuo mielipuolinen salakuvaaja joka tallensi irvokkaan petoksen Margetan kanssa. Tämän tietäessään K-kauppias jännitti kaikki nuoruusvuosien jälkeen unohtamansa lihakset äärimmilleen ja syöksyi raivokkaasti, kuin reviiriään puolustava puuma, kohti vihollistaan, pakenevaa Raimoa. Välimatka hupeni nopeasti sillä Raimo ei lainkaan aavistanut kauppiaan epätoivon antamaa nopeutta. Hetkessä Salmela oli takertunut Raimon olalla keikkuvaan kameraan ja yritti kaikin voimin raastaa aparaatin itselleen. Raimon tajuttua tilanteen ei ollut voihtoehtoja. Kauppias olisi kolkattava tilin ja kaluston turvaamiseksi. Ikävän tosiasian edessä hän käännähti ympäri oikea käsi vireessä ja tempaisi koukun suoraan Salmelan leukaperiin. Pehmeään elämään tottunut kauppias ei muuta tarvinnut, vaan valahti maahan kuin märkä rätti ja hänen otteensa kamerasta kirposi.

Raimo jatkoi määrätietoisesti, hieman omista voimistaan ylpeyttä tuntien saabille. Hän ehti juuri istumaan ratsunsa sisälle ja sulkeman oven kun ikkunaan liimautuu Margetta. Hurjistunut palo silmissään alkaa tuo naisen raunio hakkaamaan saabin jykevää ikkunaa toisen käden hamuillessa ovenkahvaa. Raimo on nopea, cobramaisella kädenliikkeellä hän ennättää lukitsemaan oven ennekuin raivon vallassa oleva margetta saa vedettyä kahvasta. Yhtä sulavalla liikkeellä salapoliisin käsi hakeutuu keskikonsolin virta-avaimelle ja pienellä ranneliikkeellä 2-lirainen herää henkiin lempeästi muristen. Ykkönen silmään ja reilusti kaasua, kytkin ylös ja bye bye Margetta. Voimakkaan kiihdytyksen johdosta Raimon ote kuitenkin kirpoaa ja saab syöksyy pillastuneen oriin lailla jalkakäytävän puolelle. Iskarit huutavat armoa ja renkaat valittavat hillitömän kiidon aikana jota jatkuu kunnes selkärangasta tulevat käskyt auttavat Raimoa jäälleen kerran. Samaiset vaistot ovat pelatasneet hänet niin monta kertaa ennenkin. Nyt kuitenkin vahinko oli jo ehtinyt tapahtua ja vasen takarengas pyöri tyhjänä vanteen ympärillä. Katukivetys oli leikannut renkaan kylkeen 3 sentin haavan. Tilanteesta huolimatta oli Raimon nyt jatkettava matkaa kunnes pääsisi eroon autoa jahtaavasta Margetasta. Pari korttelia rymisteltyään alkoi takaa-ajajalta puhti loppua, eikä aikaakaan kun saab, rengas tyhjänäkin, voitti takaa-ajajan 6-0, ja Raimokin saattoi höllätä kaasua ja hengähtää tovin.

Hetken rauhoituttuaan oli aika tarkastaa vauriot. Raimo nousi saabista ja kiersi menopelinsä, havaiten oikean takarenkaan olevan tyhjä. Saatanan saatana, siinä meni katteet, kirosi Raimo mielessään omaa tyhmyyttään. Olisi pitänyt hallita itsensä ja autonsa, Margetta vaan yllätti ihan puun takaa. Paikkaus maksaa ainakin 50 euroa, sit filmikulut päälle ja bensat. Ei jää paljon kahdesta sadasta koiralle lapaseen, jatkoi salapoliisi mielessään, kaivaessaan tunkkia takaluukusta...

Saab

Renkaat ulvahtavat hennosti kun Raimon 91-vuosimallin Saab ysisatanen kurvaa yön pimeydessä taloyhtiön parkkipoikalle. Hän ohjaa ratsunsa sähköpaikalle 29, paikan Raimo sai ensin pysäköityään kolme vuotta kadun varteen. Paikka vapautui seiskakerroksen Håglundin papan kuoltua, ja kun kuolinpesä suostui vihdoin sen Raimolle vuokraamaan. Äijä-Håglundilla ei ollut edes autoa mutta ihan puhtaasti vittuillakseen ei paikkaa Raimolle vuokrannut. Ei sen puoleen pistokkeesta enää Raimolle mitään hyötyäkään ollut, silla ysisatasen lohkolämmitin sanoi sopimuksen irti viime tammikuussa, hyvä ettei koko ratsu palanut kun vastus teki oikosulun. Uutta lämmitintä ei vaan ollut tullut laitettua rahapulassa ja kiirekin mukamas aina oli. No pääasia että ei tarvinnut enää kävellä kadunvarresta 500 metrin matkaa kaupunkin omistamalle 7 kerroksiselle vuokra-asuntohelvetille, joka oli siis "koti".

Ysisatasen ovi aukeaa, ulos pöllähtää vankka savupilvi, joka syntyi 150 kilometrin ajon aikana Camel merkkisistä laatusavukkeista. Tupakkaa palaa nykyään ihan liikaa, mietti Raimo mielessään tumpatessaan savukkeen tuhkakuppiin ennen autosta nousemistaan. Camelia Raimolla paloi vahvasti kolmatta askia vuorokaudessa. Pitkälti siitä johtuen hänellä oli usein flunssaa ja muita hengitysoireita, kuten 4 aikaan aamuyöstä naapuritkin herättävä tupakkayskä. Mut minkäs teet, lopetusyrityksiä oli Raimolla takanaan useinta mutta koskaan ne ei kestänyt viikkoa pidempään kun ei koskaan ollut omasta mielestään halunnut lopettaa. Nikotiinipurkat oli Hänen mielestään homojen hommaa ja heikkomielisten apukeinoja, jos hän haluaisi lopettaa tosissaan, sen tekisi yksin. Yksin niinkuin oli miehen kohtalona olla. Hän ei kaipaisi apua muilta eikä keinotekoisista purukumeista. Purukumit sitä paitsi kuivattivat suuta ja lisäsivät hammaskiveä, sekin oli hyvä syy siis jättää purkat kaupan hyllyille ja heikkomielisten nassutettavaksi...

Raimo

Raimo nojaa seinää ja sytyttää röökin. Hän nostaa kaulukset ylös ja korjaa lierihattunsa asentoa. Vesi tippuu hatun reunasta alas. Sade kastelee kaupunkia, tuota kurjaa kaupunkia johon Raimo tuli seuratessaan Margettaa. Margetan aviomies palkkasi hänet varjostamaan vaimoaan epäillessään tällä olevan suhde paikallisen k-kauppiaan kanssa. Raimo on yksityisetsivä, tai salapoliisi niikuin hän itseään kutsuu.

Salapoliisi... vitut, koira mä olen, Raimo miettii sateen tunkeutuessa kauluksesta paidan alle. Kukaan täysjärkinen ei seisoisi sateessa muutaman satasen tähden, mutta ei mulla ole paljon vaihtoehtojakaan. Ulosottoviranomaiset niskassa, 8 vuoden elatusmaksut ja sitä ennen laman aiheuttama toiminimen konkurssi jossa meni sekä vaimo että talous. Siitä ei enää päässsyt jaloilleen normaalilla työnteolla. Hetken hän jaksoi palkkalaisena mutta vittumaiset pomot ja palkan ulosmittaus ei jättänyt paljon muuta ku paskanmaun suuhun ja helvetillisen krapulan maanantaisin.

Pimeisiin hommiin Raimo ajautui enonsa Ekin kautta. Ensin hän teki muutamia rakennushommia pimeänä Ekin kaverin rakennusfirmassa, josta pikkuhiljaa ajautui muihin hommiin. Ensimmäisen salapoliisin keikkansa raimo teki kun rakennusliikkeen omista käski pitää silmällä virolaista muurarikaksikkoa jota omistaja epäili tarvikkeittensa diilaamisesta etelänaapuriin. Oikeuteen juttu ei koskaan mennyt mutta eipä virolaiskaksikkokaan suomen maalla enää muurannut, eikä liioin muuallakaan.

Auto kaartaa talon pihaan. Ulos astuu kukapa muu kuin k-kauppias Salmela. Raimo herättelee aistejaan horkasta johon 45 minuutin sateessa seisoskelu on johtanut. Flunssakin tulee aivan varmasti perkele, Raimo miettii tumpatessaa röökin märkään maahan. Nielussa tuntuu jo karheus ja nenä on tukossa. Nyt ei auta murehtia niitä vaan on pysyttävä skarppina. Tässä on nyt tili kyseessä ja jos kaikki menee putkeen jää tämä paskakaupunki taakse jo ennen kello yhdeksää, ehdin kotiin vielä ennen kun kybän úutiset alkaa. Salmela kävelee ovelle, koputtaa kolmasti, ovi aukeaa ja kukapas muu siellä kuin Margetta. Raimo nostaa kameran silmilleen, tarkentaa nopeasti ja tallentaa kauppiaan ja margetan suudelman... Typerykset, olisivat odottaneet edes sisälle asti, miettii Raimo antaessaan sulkimen laulaa ja polttaa filmille noiden kahden piruparan haureuden hetket...

Perunat

 
Tässä oivia muusipottuja, kuori neljä ja kattila on täys. Rosamunda on muutenkin muusiperunoiden aatelia.

Kuvalla mennään.

Tänään mennään kuvalla. Kyllä Suomen kesässäkin on vaan jotain. Valoisat yöt, koivujen tuoksu, mölkkypelit illan hämärtyessä lasten kanssa. Retket uimarannalle Pikkumustan kanssa, hiekkatiet maalaismaisemassa. Omassa grillissä paistettu pihvi ja uudet perunat, silliä lautasen reunalla. Meri ja miten sen lähelle on helppo mennä. Lokkien huudot aamuyöstä kaupungin yllä...

Aishaakeli... Mä asuin nuorena ihan keskustassa sellasella hämysellä syrjäkujalla. Kun tultiin baarista leveesti kotiin nukkumaan, jätettiin ovi auki ni sai aamulla herätä lokkien lauluun.

Kerran jatkoille tuli joku unkarilainen tuotekehittelijä jolla oli pullollinen kotipolttosta jonka oli tuonu mukanaan ettei koti-ikävä pääse yllättämään. Kaveri oli seuraavana aamuta tuonu hotellin aamupalapöydästä meille sapuskaa. Äijä oli kirjottanu pöydälle lapun jossa oli terveiset...

Yksäri radionovalle

Vihaan sua, ja sun ylipirteitä juontajia. Onko pakko pitää se hymy korvissa koko ajan, häh?

Ei mulla muuta nyt...

Hernekeitto ja mies.

Hernekeiton ja suomalaisen miehen suhde on pitkä ja aivan erityinen. Mun ekat mielikuvat hernekeitosta liittyvät vahvahti faijaan, suomalaiseen jäärään. Hernekeittoa syötiin silloin kun faijalla teki sitä mieli, aika usein faija myös hoiti keittopuolen, silloin ei tainnut edes olla mitään valmiita paketteja vaan keitto tehtiin ainoalla oikealla tavalla, kuivatuista herneistä. Silloin kun oli hernekeittopäivä mä olin mielissäni, sillä olihan tunteella haudutettu soppa mitä mainioin sapuska innokkaalle pikkupojalle. Sattumia metsästettiin kauhalla pohjalta ja yritettiin saada parhaat palat omalle lautaselle.

Seuraava selkeä vaihe mun ja hernekeiton välisessä suhteessa oli armeijassa. Muistatteko te ne odotetut torstai-päivät jolloin sapuskaksi saatiin isossa padassa tehtyä soppaa, näkkileipää ja jälkiruuaksi pannukakkua ja mansikkahilloa. Tämä kokonaisuus huuhdeltiin alas suomalaisella maidolla, jonka kylmä raikas maku sai harjoituksissa väsyneen mielen virkoamaan ja ruumiin voimistumaan uusiin koitoksiin. Kyllä oli taistelijan hyvä palvella maataan sopan voimin.

Armeijan jälkeen seuraavat muistot on jo oman perheen kanssa. Asuimme maaseudulla ja meidän pihalla oli hyvä pulkkamäki. Aina laskiaisena kutsuimme mun siskot ja serkut perheineen meille laskemaan mäkeä, ja soppakattila oli luonnollisestikin laitettu jo edellisenä iltana tulille. Pitkän haudutuksen suloistamaa soppaa sitten nälkäiset laskijat saivat lautasilleen laskettuaan kirpeässä pakkassäässä ensin itsensä uuviksiin. Jälleen kerran soppa toimi elvyttäjänä ja voiman lähteenä uupuneelle keholle, jälkiruuan ravitessa mieltä ja maidon sammmuttaessa mäessä hankittun janon.

Hernekeitto, on ihme kyllä meikäläisen mielissä aina lomilta palatessakin. Jotenkin se on sellanen kotiintulon riitti, niin kornia kuin se onkin, saa soppa mut elpymään matkasta ja se tekee tunteen et oon kotona. Lautasen ääressä on hyvä rauhottua ja karistaa rippeet vieraista maista.

Nykyään me keitetään soppaa pari kertaa vuodessa, mut me keitetään sitä paljon kerralla ja pakastetaan. Tällä tavalla ei tarvitse vetää mitään kaupan purkkihernareita vaan saa kunnon porsaanlihaan tehtyä keitto. Lihaa pitää sopassa olla eikä mitään hinurien jauhelihaa, vaan kunnon palasia joista osaa ei saa rikki edes puukolla. Sellasta sopan pitää olla. Sopan kanssa kuuluu aina juoda maitoa ja syödä Ylhäisten näkkileipää juustolla. Ylhäisten näkkäri on kans ollu iso osa mun lapsuutta, mut se on sit toinen tarina jo...

Sadistit

Käsittämätöntä miten jossain piireissä tuntuu itsetarkoituksena olevan toisten repiminen riekaleiksi. Saako nämä sadistit omat pienet sävärinsä siitä että nokkeluuksillaan murskaavat toisen maailmankuvaa. Nämä samat sadistit ilakoivat toisten sydänverellä ja juoman kanssa nautitaan pala murrettua sielua. Nämä verenimijät elävät toisten satuttamisesta. Nämä verenimijät varmaan nukkuvatkin pimeissä kellareissa, puisissa arkuissa, koko valoisan ajan, josta illan tullen lähtevät jälleen metsästämään sitä viimeistä sanaa jolla voi suistaa toisen täysin holtittomaan syöksykierteeseen!!!

ONKO NYT HYVÄ MÄ KYSYN VAAN!!!

Letunheitto

Näin lentää lettu, rakkaat urpolukijani.

Blogiluettelo

Tiigatkaas ku lisäsin vikkelän blogilistan. Se osaa hakea pätkän uusimmista teksteistä ja järjestää aina huipulle sen mis on uusimmat stuffit. Joten rakkaat urrpoystäväni, sukkelasti päivittämään niitä blogsujanne.

Viikko.

Tää viikko menee kahdestaan nuorimmaisen muksun kanssa, teini ja vaimo lähti lomalle Rodokselle. Mä ja pienin ollaan ku kaks marjaa, ihan samanlaisia luonteeltaan. On mukava välillä kun saa olla ihan rauhassa, meillä kun ei koskaan ole kahdestaan kiire minnekään, vaan asioiden annetaan rullata omalla painollaan. Nyt on siis nautittu elämän pienistä jutuista, kuten uintiretkistä ja sirkuksista.

Jostain oon myös löytänyt taas fiiliksen kuvata täysin ilman päämäärää, vastuuta taikka suorituspakkoa, kunhan päästelen menemään ja annan kuvien tulla jos on tullakseen.

Tästä alkaa nyt myös Penkki-sarja.