Korteerin päivitys

Koin pienen kerrostaloasuntoni ahdistavan ympärilläni ja kahlitsevan luovuuttani. Otin hypyn tuntemattomaan ja majoitin itseni, huom. vain itseni 107 neliön rivitaloasuntoon. 5 huonetta, keittiö ja sauna muodostaa kokonaisuuden johon minunkin egoni mahtuu, silleen sopivan kivasti.

Kesä on jo ovella niin pihalla voin paistaa itselleni grillissä pihvejä, kasviksia en grillaa, ne on pupujusseille. Saunassa voin pestä syntini ja puhdistaa mielen sekä ruumiin huomisen koitoksiin kirkkaampana ja jäntevämpänä mitä tavallinen pikasuihku pienessä komerossa mahdollistaa. Kylpyhuoneessa on Iso peili! Olohuoneeseen saan kivasti 3,5 x 3 metriä olevan valkoisen sohvani, ja tilaa jää liikkua sen ympärillä silleen kivasti. Ravinnon nautin luonnollisestikin ruokahuoneessa, pitkän pöydän päässä, jalopuisella tuolilla istuen.

Jaa... mutta herranjestas... Vielä on 3 huonetta vapaana. No yhteen varmastikin majoitan itseni yön pimeinä tunteina. Siellä lasken pääni tyynyyn ja tuhisen kuin pieni lapsi. Toisinaan taas tuossa huoneessa harrastan niitä syntejä joita saunassa, sienen karhealla puolella, pesen itsestäni pois. Se siis olkoon makuuhuone.

Loput huoneet ovat vielä tätä kirjoittaessa, ilman tarkkaa tarkoitusta. Olen kuitenkin varma että keksin hyvinkin pian soveliaan tarkoituksen näillekin tiloille. Paljonhan olen haaveillut monenlaisista urheillumahdollisuuksista kotona. Oma pieni punttisali kiipeilyseinineen olisi oikein mukava :)

Hetkessä

Minä, Jaska, elän hetkessä. Niin hyvässä kuin pahassa. Päätöksiäni ohjaavat tunteet, eivät järki. Olen Susi.

Kun meri aukeais ja pääsisin täältä kauas pois. Sinne jossa tuuli puhaltaa vielä raikkaana ja linnun laulu on viatonta.

Kevät ja kaasujalka

Rakkaus elämään ja bensiiniin saatti meidät jälleen läpi vuoden herkimmän ja pelottavimman hetken. Jälleen Häntä arvioitiin, tokittiin ja reviteltiin surutta vieraan miehen toimesta. Alahuultani purren seisoin kuitenkin Hänen rinnallaan läpi tuon likaiseksi (ja nykyään ihan vitun kalliiksi) muodostuneen toimenpiteen. Jälleen saamme ajaa yhdessä läpi aamu-usvaisen peltotien joka mutkitelen lähestyy kohti mentsän reunaa. Reunaa jossa metsäkauris katsoo meitä ja kuuntelee moottorin kaunista laulua.

HOPEANUOLI MENI KATSASTUKSESTA LÄPI!!!! (yksi pienen pieni korjauskehote jota ei tarvii käydä näyttämässä)

Metallisydän

Kauniin kuoren alla sykkii voimakas ja sitkeä sydän....
Veneprojekti on saavuttanut erään välietapin kun kone startattiin ensimmäistä kertaa remontin jälkeen. Olo on jälleen ehyt ja luottavainen. Hetken jo ehti empimään onko järkeä tuutata rahaa 35 vuotta vanhaan metallikuutioon, nyt kuitenkin asia on itsestään selvyys. Sisämoottorin tuomat edut ovat kiistattomat niin mukavuus kuin turvallisuuspuolellakin. Perämotukoiden kanssa se on aina sellasta puljaamista.

Motukka on siis mallia Valmet Vire 7, arvatenkin jostain 70-luvun puolivälistä, ihan en osaa sanoa kun tyyppikilpi otti osumaa hiekkapuhalluksessa. Kone siis puhallettiin ja maalattiin, purettiin osittain ja putsattiin. Kaasariin tehtiin perushuoltoa ja vaihdettiin tiivisteitä. Mitään ihmeen radikaaleja toimenpiteitä tuo ei edes kaivannut, eikä yksisylinteriseen kaksitahtikoneeseen voi sellasia tehdäkään. On ne sitä verta simppeleitä vehkeitä.

Tästä siis lähdettiin...




Maalauksen jälkeen...



Ja lopuksi ensimmäinen käynnistyskoe... Lähtee laakista! JA HELPOSTI!!!

Tyhjiö

Mä olen pudonnut ammottavaan kuoppaan. Periaatteessa kaikki on hyvin mutta se jokin, sisältäni puuttuu. Mitä on odottavan päivät? Pitkiä ja toisilleen samanlaisia. Mustaa massaa joka muodostaa tunnelin. Odottaen kuljen tuossa pimeydessä odottaen että vihdoin näkisin valon ja kokisin sen lämmön jonka olisin, ehkä kuitenkin, ansainnut? En ollut niin paha tai tehnyt niin väärin että ei minullekin kuuluisi pieni pala taivasta?

Ihminen

Joku sentään, jossain, rakastaa minuakin :/

Heikotus

Mikäs siinä sitten nykyään on että jos ihminen juoksee tuolla niin että meinaa silmissä sumeta ja hiukan oksetus karata ni heti se on jotain tavatonta. Pitääkö tässä tehdä Juha-Miedot ja mennä suolle vetämään ne hiukan kovempitemposet treenit ettei heti ole joku kyselemässä että onko sulla kaikki hyvin. No entä mitä siihen sitten pitää vastata? Jos tuntuu että et saa henkeä vaikka kuinka imet, jalat ei kanna, silmiä on pakko puristaa kiinni niin että päässä säkenöi ja kaikki keskittyminen menee siihen ettet tipahda hankeen pötköllesi... Onko silloin kaikki hyvin? Ei perkele ole mutta ei sitä silti tarvitse sairaalaan lähteä. Onko se vaan nykyajan katukuvassa harvinaista että ihminen ottaa itsestään kaiken irti?

Ymmärrän kyllä senkin että sauvakävely tuntuisi varmasti mukavalta, kun hikikään ei nousisi pintaan ja voisi jopa vastata ihmisille kun ne puhuu sinulle. Toisaalta eihän sitä tekis jos siitä ei mitään sais, mutta kyllä mulle riittää kerta viikkoon nämä nopeammat vedot. Suoraan sanottuna lähteminen niille vituttaa aina, silti tulee mentyä.

Ainiin, piti vielä heittää ilmoille ihan erillinen ajatus: Mitä teistä jää jälkeen?

Vertikaali

Olo on kuin pikkupojalla. Yli kymmenen vuoden kiipeämättömyys on takana, ja ensimmäiset reitit Tapanilan kiipeilykeskuksessa kiivetty. En laske sitä taannoista reissua liikuntamyllyyn kiipeämiseksi koska seinä oli niin kovin pieni tällaiselle Vuorten miehelle...

Kiivetessäni tunsin kuinka mieleni muuttui jälleen ehyeksi kokonaisuudeksi ja muodosti ympärilleni kuplan jonka sisällä oli vain itseisyys, keskittyminen ja rauha. On se vaan helvetin kiva harrastus ja oikein innolla odotan kesäisiä hetkiä jolloin hyttyset syö niin perkeleesti nilkkoja, sormet on verillä ja elämä ehyenä.

Paljon on treenattavaa että pääsee kohtalaiselle tasolle, mutta onneksi suurimmat suorittamisen sarvet on puskettu päästä jo poikasena ja nyt voi vain nauttia omasta tekemisestä. Eipä silti, olisi voinut kuvitella että homma ei olisi sujunut noinkaan hyvin. Ehkäpä siinäkin on jotain niinkuin polkupyörällä ajossa, kun kerran olet oppinut ni jotain jää muistiinkin... ehkä ei, mutta kivaa oli.

Elementti

Meri elementtinä voi olla voimakas sekä myrskyisä. Tämä seikka saattaa olla tavallisellekin sunnuntailiplattelijalle täysin vieras seikka. PerusPerttihän seilaa silloin kun aurinko paistaa ja laineet liplattaa kevyesti kylkeen. No, Minullehan meri sen sijaan on koti joka näyttää itsestään myös sen toisen puolen, sen joka monet saa kääntymään kannoiltaan ja ajamaan laivansa turvalliseen satamaan. Minulle kääntyminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto, vaan vastaan otetaan kaikki se mitä minulle annetaan. Tuli se sitten isolla kauhalla, tahi pienellä. Nyt tällä kertaa varustauin ISOJA kauhoja varten. Suolaisia myrskypärskeitä lumisateen seassa, jotka vihmovat silmämunien takaseinään asti....

Lisäksi yksinäisyys, jossa elän ollessani Susi, saa mielen välillä hauraaksi jolloin sitä on lohdutettava. Näihin tilanteisiin toimii hyvin joku pieni ostos... kuten esimerkiksi 700 euron housu-takkiyhdistelmä...

HURRAA PERKELE!!!! Tulkoon myrksy ja mylväys, tulkoon pakkanen ja vihmova lumi. Minun selkääni ette kyyryyn saa kun seison kokkapuulla puiden nyrkkiä aaltoihin vajonneiden muistoksi! Tällä hankinnalla pyyhin itsestäni pois kuolevaisuuden ja siirsin omat rajani Toiselle puolen, ja tuntupa se hyvältä...

Punttijumpalla...

En helposti arvostele muiden tekemisiä missään urheilussa... Ihmettelen kuitenkin että mikä ajaa Itä-Timorilaisen vinkuheinän punttisalille, tekemään 5 minuutiksi keppijumppaa ja näpyttelemään puoleksitoistatunniksi tekstareita? No jokanen tavallaan, hiukan silti kävi se ärsyttämään, ja minullakin, ihmisenä on oikeus ärsyyntyä.

Luonteen kasvatus

15 astetta pakkasta yhdistettynä 15 metriä sekunnissa puhaltavaan tuuleen... Normaali Isukki ehkä lähtisi lastensa kanssa trooppiseen kylpylään hassuttelemaan ja syömään hampurilaisia. Minulle tulee lähinnä mieleen että onpa tässä oiva tilaisuus kasvattaa luonnetta. Ensimmäiseksi puetaan lapsoset kunnolla ja sitten lähdetään kokeilemaan. Lapset Hopeanuoleen ja keula kohti erämaata.

Perillä meitä odotta metsä ja metsässä siintävä kallio. Ei muuta ku mäkeen ja mukulat puskemaan perässä. Metrinen hanki ja 65 asteen kulmassa viettävä rinne tarjonnevat mielyttävän lauantai-päivän haasteen. Lipsahtaa ei tosin sovi sillä pohjalle on matkaa kuitenkin viitisentoista metriä, ja matka taitetaan pyörien ranteen vahvuisessa vitikossa... No se kasvattaa vaan mielenhallintaa, tuollainen pieni jännitysmomentti. Eipähän ala sitten puntti tutisemaan jokaisessa mäen nyppylässä.

Tunnin poikkikulku tätä kallionviettämää saa hymyn heräämään isukin huulille ja lapset vanassa huutavat kuorossa lisää ja kehuvat kuinka siistiä... Luonnetta on siis kasvatettu jo yli pisteen jossa normaali kaupunkiteini olisi peruuttanut ensimmäisestä hujahduksesta kainoloitaan myöden hankeen. Ens kerralla pakkaan niille kymmenen kilon kivireput selkään, katsotaan sitten hyytyykö se hymy... Voi kyllä vaihtoehtoja on niin paljon.

En halua tällä kirjoituksella moitai ketään joka latoo euroja tiskiin launatainpäivän nautinnon vuoksi. Joku saattaa täysin ymmärrettävästi tykätä enemmän siitä kun porekuplat kutittelevat kivasti varpaanvälejä, mielen heikkoutta sanon minä ja ei muuta kuin mäkeen palelluttamaan jäseniä.

Taipale

Lähdin viikonloppuna kohti ääretöntä ja siirryin Taipaleelle. Tielle jonka matka on osiensa summa ja päämäärällä ei ole väliä. Tärkeintä on selviytyminen ja pysyminen rajan tällä puolen eli elossa. Taipaleelle lähteminen on aina tietoinen valinta ja riskit on hyväksyttävä, sillä vain puhtaalla mielellä, aistit äärimmilleen teroitettuna voi tuolta määrättömältä Tieltä palata jälleen ihmisyyden äärelle. Minulle Taipale on eräänlainen mielen puhdistamisen keino, olet vain itsesi kanssa, poissa ihmisten oravanpyörästä ja irrallaan arkisista murheista.

Matka alkoi suuntaamalla mahdollisimman kauas asutuksesta, suuntasin siis etelään, kohti määrättömiä jäisiä lakeuksia jossa viima puhaltaa vielä raikkaana ja saatat nähdä kotkan lentävän sinessä vapaana ja pelottomana. Tuota Kotkaa minä halusin seurata.


Hopeanuoli, suuntanaan horisontti ja loistava tulevaisuus

Taipaleella eräs seikka joka erottaa selviytyjät tuhoon tuomituista on se miten jäsennät omat ajatuksesi, missä on ajatusten polttopiste kun pakkanen kiristyy ja ympärillä lakeus alkaa kuiskaamaan nimeäsi. Silloin punnitaan mieli ja sen lujuus. Vastaatko huutoon vai jatkatko omaa tietäsi, polkua jonka olet valinnut. Annatko viekoittelevien kutsujen vetää sinua kohti ääretöntä vai pysyvätkö ajatuksesi kirkkaina kuin lasillinen lähdevettä.


Ääretön Iäisyys

Nyt, taas palattuani Taipaleelta koen olevani ihmisenä ehjempi kuin ennen. Olo on terävä kuin partaveitsellä ja kevyt kuin höyhenellä. Joskus saavuttaakseen autuus on koettava kurjuus. On mentävä pois sieltä tutusta ja turvallisesta. On poistuttava mukavuusalueelta jotta voisit sanoa olevasi jotain.

Nykyajan ihminen on vaan niin vieraantunut luonnosta ja sen julmasta elämänrytmistä että Taipale on muodostunut monelle mahdottomuudeksi. Ei pystytä enää elämään luonnosta ja olemaan yhtä sen kanssa. Helvetti soikoon nykyihmisen takkakin toimii kaasulla ku se sytty helpommin. Minulle, raapiessani tuluksilla kipinää märkään männyn alaoksaan, tuo nykyisyys on kirosana. Tekniikka on syöpä joka jäytää sisuksiani pakollisuuden edessä. Taipaleella, yksin kaukana kaikesta, eväänäni pilkkivapa ja luodikko minä tunnen olevani osa jotain. Joskus toivon että se matka ei koskaan loppuisi.


Samoaja


Taipaleella näin myös puolustusvoimien uljaat edustajat. He vilkuttivat minulle lämmitetystä hytistään Webaston huutaessa hoosiannaa. Onhan se helppo liikkua kun on 600 hevosvoimaa perseen alla. Minä hiihdin...Muilla ei tuonne jäiseen ikuisuuteen sitten olekaan asiaa. Puolustusvoimat ja Minä!

Askeesi

Siirryn askeesiin puurolautasen ja vesilasin kautta. Tämä tietää viikonloppua suomen talvisessa saaristossa jossa armo ja heikkous johtavat vääjämättä mielen ja ruumiin tuhoon.

Siirtymä saareen suoritetaan perinteisellä hiihtotyylillä, ahkiota perässä vetäen, kiertäen ja kaartaen virtapaikat jotka vaanivat jäähunnun alla. Tavallisen kansalaisen on täysin turha lähteä tätä kokeilemaan sillä salakavalat veden liikkeet imaisevat surutta hyiseen syleilyynsä sen joka ei tunne Merta. Minä sen sijaan olen yhtä kyseisen elementin kanssa ja näin ollen luotan vaistooni joka minua ohjaa ja neuvoo näillä arktisilla lakeuksilla.

Matkalle otan evääksi luodikon ja pilkkivavan. Pysykää te piiperöt mukavuusalueella niin ei tule paha mieli.

Mallia tytöille ja pojille

Siitä sitten vaan kokeilemaan...

Vene

Siitä se sitten lähtee... Vielä hän näyttää pieneltä ja surulliselta, hylätyltä rauniolta. Siksi hän onkin juuri minua varten, kaksi hyljättyä ovat löytäneet toisensa ja yhdessä me rakennamme huomisen toisillemme. Yhdessä saavutamme luottamuksen jolla kierrämme karikot ja myrskyt jotka meitä elmässä vaanivat. Joskus saatamme eksyä ja joutua pahojen tuulten vietäviksi, mutta niistä tuulista purjehdimme yhdessä läpi. Luottaen toisiimme ja uskoen kykyihimme.

Ei tule niin suurta aaltoa että se kylkemme murtaisi eikä tule niin suurta tuulta että se meidät kumoon kaataisi. Tevetuloa kotiin Isin pikkuinen!

Lisätty laulu Pikkuisen kunniaksi.

Verinahka

Ainoa mitä pyysin oli ystävyys... Ainoa mitä toivoin oli arvo, arvo olla ihminen. Ainoa mitä kaipasin oli yhteisö. Nyt on revitty rikki ystävyys, maahan on poljettu arvot joita kannoin harteillani. Yhteisö jonka tunsin ei enää ole, ja mieleeni hiipii musta ajatus; Oliko sitä edes koskaan?

Mustaksi maalattiin mieleni ja päivänvalon imettiin suonistani iilimadon lailla. Voiko sitä enää sinne saada, onko toivoa? Voiko rikkoutuneen seitin kutoa uudelleen? Voimmeko enää koskaan saavuttaa kumppanuutta?

Mulla on vain yksi kysymys, MIKSI?

Nokia Sports Tracker Beta

Nokia Sports Tracker Beta

Hav och jag

Här är jag... Och här är havet...

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Olen vuoden alun kunniaksi asettanut itselleni tavotteita. Pitkän karsimisen jälkeen priorisoin kahteen päätavoitteeseen. Ensimmäinen haastavampi on kiivetä Hyttyskallion Pepe ylös, tavoitteeva tuo on ihan mielenkiintoinen koska kalliota on tullut kiivettyä viimeksi kymmenen vuotta ja kymmenen kiloa sitten... Uskon kuitenkin vakaasti että jos treeni suoritusta varten aloitellaan tässä vaiheessa tuo tavoite ei ole mahdoton.

Nuorena poikanan kiipeilyä tuli harrastettua enemmänkin. Niistä ajoista on ehkä tullut järkeä päähän lisää, joten mielenkiintoista nähdä miten tuossa lajissa kehittyy...

Lisäksi pitää etsiä kiipeilykaveri aktiiviseen harrastamiseen, yksinään kun on vittumaista kiivetä ylöspäin, jos kukaan ei pidä narun toisesta päästä kiinni... Vapaa-ehtoiset voivat siis ilmoittautua. Kokemusta ei vaadita, ainoastaan seikkalumieltä ja kiinnostusta vertikaaliin etenemiseen.

Toinen tavoite on oppia purjehtimaan neljäysillä, (eli 49er:lla tai vait. eht. fortyninerillä, ihan miten kukakin haluaa sanoa) Tuohan on siis sellainen purjeilla toimiva MaxiBuster. Nopeutta tuolla vehkeellä saa kai lähemmäs 30 solmua... Se on jo jotain se, ja kaikki jotka ovat hypänneet liikkuvasta busterista tietävät miltä se tuntuu. Nuohan eivät siis ole maailman vakaimpia veneitä ja nuppauksia on siis odotettavissa.

Siinä siis ne tärkeimmät, noita lähdetään rakentamaan tosissaan. Muut suunnitelma ovat vielä toistaiseksi asteella mietinnässä/haave. Sukellusoppaan papereitakin pitäis jossain välissä alkaa vääntämään.

Muutama pöllitty fiiliskuva lajeista...