Elementti

Meri elementtinä voi olla voimakas sekä myrskyisä. Tämä seikka saattaa olla tavallisellekin sunnuntailiplattelijalle täysin vieras seikka. PerusPerttihän seilaa silloin kun aurinko paistaa ja laineet liplattaa kevyesti kylkeen. No, Minullehan meri sen sijaan on koti joka näyttää itsestään myös sen toisen puolen, sen joka monet saa kääntymään kannoiltaan ja ajamaan laivansa turvalliseen satamaan. Minulle kääntyminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto, vaan vastaan otetaan kaikki se mitä minulle annetaan. Tuli se sitten isolla kauhalla, tahi pienellä. Nyt tällä kertaa varustauin ISOJA kauhoja varten. Suolaisia myrskypärskeitä lumisateen seassa, jotka vihmovat silmämunien takaseinään asti....

Lisäksi yksinäisyys, jossa elän ollessani Susi, saa mielen välillä hauraaksi jolloin sitä on lohdutettava. Näihin tilanteisiin toimii hyvin joku pieni ostos... kuten esimerkiksi 700 euron housu-takkiyhdistelmä...

HURRAA PERKELE!!!! Tulkoon myrksy ja mylväys, tulkoon pakkanen ja vihmova lumi. Minun selkääni ette kyyryyn saa kun seison kokkapuulla puiden nyrkkiä aaltoihin vajonneiden muistoksi! Tällä hankinnalla pyyhin itsestäni pois kuolevaisuuden ja siirsin omat rajani Toiselle puolen, ja tuntupa se hyvältä...

Punttijumpalla...

En helposti arvostele muiden tekemisiä missään urheilussa... Ihmettelen kuitenkin että mikä ajaa Itä-Timorilaisen vinkuheinän punttisalille, tekemään 5 minuutiksi keppijumppaa ja näpyttelemään puoleksitoistatunniksi tekstareita? No jokanen tavallaan, hiukan silti kävi se ärsyttämään, ja minullakin, ihmisenä on oikeus ärsyyntyä.

Luonteen kasvatus

15 astetta pakkasta yhdistettynä 15 metriä sekunnissa puhaltavaan tuuleen... Normaali Isukki ehkä lähtisi lastensa kanssa trooppiseen kylpylään hassuttelemaan ja syömään hampurilaisia. Minulle tulee lähinnä mieleen että onpa tässä oiva tilaisuus kasvattaa luonnetta. Ensimmäiseksi puetaan lapsoset kunnolla ja sitten lähdetään kokeilemaan. Lapset Hopeanuoleen ja keula kohti erämaata.

Perillä meitä odotta metsä ja metsässä siintävä kallio. Ei muuta ku mäkeen ja mukulat puskemaan perässä. Metrinen hanki ja 65 asteen kulmassa viettävä rinne tarjonnevat mielyttävän lauantai-päivän haasteen. Lipsahtaa ei tosin sovi sillä pohjalle on matkaa kuitenkin viitisentoista metriä, ja matka taitetaan pyörien ranteen vahvuisessa vitikossa... No se kasvattaa vaan mielenhallintaa, tuollainen pieni jännitysmomentti. Eipähän ala sitten puntti tutisemaan jokaisessa mäen nyppylässä.

Tunnin poikkikulku tätä kallionviettämää saa hymyn heräämään isukin huulille ja lapset vanassa huutavat kuorossa lisää ja kehuvat kuinka siistiä... Luonnetta on siis kasvatettu jo yli pisteen jossa normaali kaupunkiteini olisi peruuttanut ensimmäisestä hujahduksesta kainoloitaan myöden hankeen. Ens kerralla pakkaan niille kymmenen kilon kivireput selkään, katsotaan sitten hyytyykö se hymy... Voi kyllä vaihtoehtoja on niin paljon.

En halua tällä kirjoituksella moitai ketään joka latoo euroja tiskiin launatainpäivän nautinnon vuoksi. Joku saattaa täysin ymmärrettävästi tykätä enemmän siitä kun porekuplat kutittelevat kivasti varpaanvälejä, mielen heikkoutta sanon minä ja ei muuta kuin mäkeen palelluttamaan jäseniä.

Taipale

Lähdin viikonloppuna kohti ääretöntä ja siirryin Taipaleelle. Tielle jonka matka on osiensa summa ja päämäärällä ei ole väliä. Tärkeintä on selviytyminen ja pysyminen rajan tällä puolen eli elossa. Taipaleelle lähteminen on aina tietoinen valinta ja riskit on hyväksyttävä, sillä vain puhtaalla mielellä, aistit äärimmilleen teroitettuna voi tuolta määrättömältä Tieltä palata jälleen ihmisyyden äärelle. Minulle Taipale on eräänlainen mielen puhdistamisen keino, olet vain itsesi kanssa, poissa ihmisten oravanpyörästä ja irrallaan arkisista murheista.

Matka alkoi suuntaamalla mahdollisimman kauas asutuksesta, suuntasin siis etelään, kohti määrättömiä jäisiä lakeuksia jossa viima puhaltaa vielä raikkaana ja saatat nähdä kotkan lentävän sinessä vapaana ja pelottomana. Tuota Kotkaa minä halusin seurata.


Hopeanuoli, suuntanaan horisontti ja loistava tulevaisuus

Taipaleella eräs seikka joka erottaa selviytyjät tuhoon tuomituista on se miten jäsennät omat ajatuksesi, missä on ajatusten polttopiste kun pakkanen kiristyy ja ympärillä lakeus alkaa kuiskaamaan nimeäsi. Silloin punnitaan mieli ja sen lujuus. Vastaatko huutoon vai jatkatko omaa tietäsi, polkua jonka olet valinnut. Annatko viekoittelevien kutsujen vetää sinua kohti ääretöntä vai pysyvätkö ajatuksesi kirkkaina kuin lasillinen lähdevettä.


Ääretön Iäisyys

Nyt, taas palattuani Taipaleelta koen olevani ihmisenä ehjempi kuin ennen. Olo on terävä kuin partaveitsellä ja kevyt kuin höyhenellä. Joskus saavuttaakseen autuus on koettava kurjuus. On mentävä pois sieltä tutusta ja turvallisesta. On poistuttava mukavuusalueelta jotta voisit sanoa olevasi jotain.

Nykyajan ihminen on vaan niin vieraantunut luonnosta ja sen julmasta elämänrytmistä että Taipale on muodostunut monelle mahdottomuudeksi. Ei pystytä enää elämään luonnosta ja olemaan yhtä sen kanssa. Helvetti soikoon nykyihmisen takkakin toimii kaasulla ku se sytty helpommin. Minulle, raapiessani tuluksilla kipinää märkään männyn alaoksaan, tuo nykyisyys on kirosana. Tekniikka on syöpä joka jäytää sisuksiani pakollisuuden edessä. Taipaleella, yksin kaukana kaikesta, eväänäni pilkkivapa ja luodikko minä tunnen olevani osa jotain. Joskus toivon että se matka ei koskaan loppuisi.


Samoaja


Taipaleella näin myös puolustusvoimien uljaat edustajat. He vilkuttivat minulle lämmitetystä hytistään Webaston huutaessa hoosiannaa. Onhan se helppo liikkua kun on 600 hevosvoimaa perseen alla. Minä hiihdin...Muilla ei tuonne jäiseen ikuisuuteen sitten olekaan asiaa. Puolustusvoimat ja Minä!

Askeesi

Siirryn askeesiin puurolautasen ja vesilasin kautta. Tämä tietää viikonloppua suomen talvisessa saaristossa jossa armo ja heikkous johtavat vääjämättä mielen ja ruumiin tuhoon.

Siirtymä saareen suoritetaan perinteisellä hiihtotyylillä, ahkiota perässä vetäen, kiertäen ja kaartaen virtapaikat jotka vaanivat jäähunnun alla. Tavallisen kansalaisen on täysin turha lähteä tätä kokeilemaan sillä salakavalat veden liikkeet imaisevat surutta hyiseen syleilyynsä sen joka ei tunne Merta. Minä sen sijaan olen yhtä kyseisen elementin kanssa ja näin ollen luotan vaistooni joka minua ohjaa ja neuvoo näillä arktisilla lakeuksilla.

Matkalle otan evääksi luodikon ja pilkkivavan. Pysykää te piiperöt mukavuusalueella niin ei tule paha mieli.

Mallia tytöille ja pojille

Siitä sitten vaan kokeilemaan...

Vene

Siitä se sitten lähtee... Vielä hän näyttää pieneltä ja surulliselta, hylätyltä rauniolta. Siksi hän onkin juuri minua varten, kaksi hyljättyä ovat löytäneet toisensa ja yhdessä me rakennamme huomisen toisillemme. Yhdessä saavutamme luottamuksen jolla kierrämme karikot ja myrskyt jotka meitä elmässä vaanivat. Joskus saatamme eksyä ja joutua pahojen tuulten vietäviksi, mutta niistä tuulista purjehdimme yhdessä läpi. Luottaen toisiimme ja uskoen kykyihimme.

Ei tule niin suurta aaltoa että se kylkemme murtaisi eikä tule niin suurta tuulta että se meidät kumoon kaataisi. Tevetuloa kotiin Isin pikkuinen!

Lisätty laulu Pikkuisen kunniaksi.

Verinahka

Ainoa mitä pyysin oli ystävyys... Ainoa mitä toivoin oli arvo, arvo olla ihminen. Ainoa mitä kaipasin oli yhteisö. Nyt on revitty rikki ystävyys, maahan on poljettu arvot joita kannoin harteillani. Yhteisö jonka tunsin ei enää ole, ja mieleeni hiipii musta ajatus; Oliko sitä edes koskaan?

Mustaksi maalattiin mieleni ja päivänvalon imettiin suonistani iilimadon lailla. Voiko sitä enää sinne saada, onko toivoa? Voiko rikkoutuneen seitin kutoa uudelleen? Voimmeko enää koskaan saavuttaa kumppanuutta?

Mulla on vain yksi kysymys, MIKSI?