Uusi vuosi

Huomenna koittaa se aika kun suomalaiset ampuvat taivahalle miljoonia pieniä valopalleroisia. On kimmeleen ja spectrin ilta. Ilon kautta siirryymme uutteen ehkä entistäkin synkemnpään vuoteen joka arvatenkin on kurimuksena edellistään pahempi. Mutta ei syytä huoleen pikkuiset, nautitaan hetki niistä pienistä valopalleroista ja niiden tuoman vaaran huumasta. Muistakaa että tosimies ei käytä suojaimia simmuloidensa suojana, ja raketit tulee ampua tuhdissa humalassa. Mielellään niin että pystyssä pysyminenkin tuottaa vaikeuksia. Antaa kimmeleiden lennellä vapaan taivaalla, suudelkaa ja ottakaa olutta, mutta samalla, varautakaa pahimpaan.

Mies ja meri

Mies, rauta ja meri. Ne kulkevat yhdessä läpi tyrskyjen. Pelottomina ja urhoollisina kuin Kolumbus aikoinaan, päämääränään suuri ja tuntematon. Merellä on sankartarinat syntyneet, mut koettu myös turmiot. Nyt tässä hetkessä on mä ja laiva, suuri ja vakaa, samalla kuitenkin herkkä kuin vasta lentoon lähtenyt perhonen. Diiselin katku tulee nenään, lokki huutaa, mä olen tullut kotiin. Esi-isät, olkaa taas kerran armollisia ja antakaa matkani kulkea... Älkäät mua hyljätkö.

Päätön koira

Musta päätön koira Tunturin sysimustassa yössä, juoksee loputtomalle virralle. Virrassa kadotus ja ikuisuus, lopulta muuttuen koskeksi. Suuri ja mahtava koski jonka pauhu on sinussa. Sisällä koski muuttuu padoksi. Padolla lautturi huutaa nimeäsi. Huuto syö ajatukset, ja huudosta kuuluu koiran hiljainen valitus.

Lumi

Lumi tuli ja lumi suli. Päättäisi nyt perkele. Tää on se mikä just eniten vituttaa, kun on jatkuvasti märkä maa, ja perkeleellinen pimeys. Oon viimeaikoina kelaillu et miten on oikeasti mahdollista että sellainen rotu kuin Suomalainen pystyy ylipäätään elämään tällä alueella. Väittäisin äkkiseltään että eteläsuomi, ja etenkin tämä kulma jossa mä olen on se kaikista paskin paikka, ei oo kesää, eikä oo talvea.

Ohessa Holgakuvaa just sellaisena kuin se on tarkoitettu elämään. Mustavalkoisena, synkkänä, alakuloisena. Monet on sitä mieltä että värifilkka on holgaan ainoa ja oikea juttu, mä en kyl ole alkuunkaan samaa mieltä. Väri on kivaa ja hömpsöä mut silloin ku halutaan välittää tuskaa, ja suuria tunteita, vetästään mustavalkoa ja prässätään sopivasti. Lopputuloksella päästään pimeisiin kulmiin niin filmilla kuin ihmisten mielissä. Vai mitä mieltä olette, rakkaat lukijat?

Quatro

Herra F sai toisaalla itselleen uuden, rakkaan holga-kameran. Sen innoittamana minunkin on pakko esitellä uusin hankinta, Quatro! Tämä pieni kinoihme ottaa neljä kuvaa samalle kinoruudulle noin sekunnin sisällä, eli digipimpuloille tiedoksi että framerate on 4/sek. Nyt saa väistyä urheilukuvaajat kun Jaska tulee ja antaa paukuttaa Quat-tyyppejä. Tämä muovista valmistettu hienomekaniikan ihme pitää sisällään pyörivän sulkimen jossa on epäkeskoon porattu reikä, ja kun pyörä pyörähtää tulee reikä käymään jokaisen aukon kohdalla jämptissä järjestyksessä alaoikeelta ylös, siitä vasemmalle ja taas alas. Melko ihqua, ja tämä kaikki maksoi vain 4 euroa, halpaa kuin saippua.

Yks juttu vielä

Mitäköhän tämä tarkoittaa? Ohessa hetki sitten otettu ruutukaappaus Tien bloginuuskijasta, siis tuosta kikkulasta tuossa oikealla joka näyttää viimeisimmät päivitykset seuratuissa plogeissa. Jokanen voi tietty vetää kuvamateriaalista omat johtopäätöksensä, mutta mä olen sitä mieltä että haisaappaissa oli koettu herkkä hetki joka vedettiin pikaisesti takasin häpeän pelossa. EI ONNISTU FOKKER, ISOVELI VALVOO!

Liikenteestä...

Mikäköhän perkele siinä on että ihmiset ei osaa liikkua. Tämä on ollu poikkeuksellisen riskialttiin olonen viikko. Maanantaina, heti viikon aluksi yritti joku pissaliisa päästä hengestään polkupyörällä. Meikäläinen lipui aamulla hitaasti ja arvokkaasti torin vartta pitkin Tsitroen merkkisellä kulkupelilläni, kun tämä mielipuolinen raivohullu sotkee pimeällä jopollaan suoraan torilta meikäläisen eteen. Teini-Leenan onneksi Tsitroenin ohjaksissa oli Jaska, tuo cobran reflekseillä varustettu armoton läpsy-kuningas. Sekunnin tuhannesosassa, lähes vaistonomaisesti survaisin jarrupolkimen lähes lattiasta läpi ja estin täpärästi tuon pikkupirkon leviämisen pitkin konepeltiä jopoineen…

Noh… seuraavana kokeili onneaan just äsken joku perkeleen puolisokea toropainen uudenkarhealla fordillaan. Urvelo lähti väkisin tulemaan eteen kolmion takaa juuri kun minä, Jaska, ajelen rauhassa risteysalueelle, vilkku kytkettynä päälle hyvissä ajoin. Jälleen kerran jalka toimi ja renkaat kirskahtivat abs:ssän huutaessa kuolemaa, törmäys vältettiin noin 20 sentillä. Uuvatti huomasi tietty minut sitten ja päätti vielä sammuttaa autonsa paniikissa keskelle risteystä luoden samalla katsetta meikäläisen suuntaan. No minä, eli Jaska, vastasin katseeseen Isällisellä pään pudistuksella, jonka jälkeen tämä maanteiden ritari käynnisti auton ja päätti peruttaa pois edestäni… Ei tullut nelisilmäiselle urvelolle sitten mieleen katsoa peruutuspeiliin. Eikös sinne taakse ollut sitten jo valunut seuraava neropatti joka nyt soittaa hulluna torvea peruuttavalle Toropaiselle ettei tämä tunkisi peräkoukkuaan etumaskista lävitte…

En mitenkään haluaisi korostaa omaa osuuttani näiden aksidenttien välttämisessä, mutta tosiasia on että nämä arjen sankarit olisivat kokeilleet onneaan jonkun muun kuin minun kanssani, olisi tämän viikon saldo ollut yksi pissaliisa konepellillä ja Toropaisen uusi fordi täysin paskana.

Piti hiukan purkaa ja avautua ju nou?

Mittari

Kuten todettu, pimeä on, ja se vaikeuttaa kuvaamista. Pitäs päästä vetää pitkää kaarta suurella peitsellä, mut mittarista loppuu ajat kesken. Tollanen vanha mittari kun ei pitkiä aikoja näytä vaan herkkyys loppuu jonnekin sekunnin paikkeille. Sixtomat on muuten pirun hieno ja näppärä mittari, mutta kohta se tarvitsee kaverin. Herra F, haisaapasblogista suositteli Lunasixiä, joka varmaankin menee jossain vaiheessa tilaukseen ebay nimisestä tavaratalosta. Siellä on muuten paljon hyvää tavaraa halvalla, venäläisestä sukellusveneestä, käytettyyn presidenttiin...

Kuva Sixtomatista, omassa elementissään. Herkkänä ja kuulaana, arkana Kimmeleille. Valmiina tunnustelemaan valröörien määrää jotta oikea määrä osataan hivuttaa sulkimen ohi hopealle, palaksi ikuisuutta...

Volna

Volna. Piirron prinsessa. Kimmeleen taittaja. Vimonen maallinen asia ennen valöörin taittumista ikuisuudeksi. 80 milliä luo keskikoolle normaalin maailman, sellaisena kuin se on. Kuitenkin tuoden olennaisen esille, karsien turhan pois boukehillaan joka muistuttaa linnunmaitoa. Kuvaaja ei tee kuvia, ne on siellä olemassa jo, ja ne vaan pitää poimia talteen. Volnan silmin estetiikka herää henkiin ja kiitää taivaalla, yli metsälammen, kohti aurinkoa. Lammen rannalle jää valkeaan pukeutunut neitsyt katsomaan hämärtyvään iltaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Pidetään lippu korkealla!

Alivalotettu

Vetäsin kinarista rullan 1600 asasta vanhentunutta negaa... jäi hiukan ali. Toi filkka varmaan toimis jos sen sais ammuttua vaikka 200 asasena. Nyt aukolla noin 9 ja ajalla 1/100 ei tuota mahdollisuutta ole. Nyt kinari sai sisuksiinsa 400 triäxsää, hiukan jänskättää ku se on eka mustavalkofilmi tuolla vehkeellä.

Saisi pikkuhiljaa perkele noi sateet lakata, alkaa käyrä hipoo taivasta ku on aina märkää ja pimeää :(

Pyykkipoika

Pyykkipoika, tuo tuikitarpeellinen kapine. Ajatteletko häntä silloin kun et häntä tarvitse? Kiroatko silloin kun häntä ei ole? Tässäpä ajateltavaa.

Joki

Lopullinen Samea, luopioiden viimeinen leposija. Tänne päättyy salolainen elämänkaari. Keskellä toria on rovio jossa vääräuskoisten tapetut ruumiit poltetaan ennen niiden päätymistä viimeiseen jokeen.

Kelpaako crossattu dia?

Penkki

Penkit on kivoja. Eilen kuvattu. Eipä siinä sen kummempaa, nyt tuntuu kulkevan.

Moi.

Kuva. Reunapiirron ja kimmeleen ilmentymä. Täydellinen hetki. Siipien havina ja iäisyys..

Eikös ole mukavat sävyt?

Triplamppu

En malta säästellä...

Silta

Mennään nyt vielä sitten kuvalla. Tämän otin viimeviikolla, nyt maisema näyttää hiukan toisenlaiselta. 30 senttiä lunta.. Tuli talvi, toivottavasti kestää eikä muutu räntäpaskaksi. Vaikka todennäköisesti muuttuukin ni kai sitä nyt pitää hetki nauttia lumesta. Päivät on käyneet aika onnettman lyhyiksi, ei paljon valoisan aikaan tule liikuttua. Olis mukava kuvailla enemmänkin mut pimeys hankaloittaa. Mennään nyt tällä ja katotaan kohta lisää.

Isin pikkuiset.

GF:n paluu juurille ja sen tuottama kuva innoitti minutkin kuvaamaan rakkaat välineet. Tosin tää ei oo mitenkään taiteellinen niinku tuolla toisaalla. Tää on vaan puhdas dokumentaatio.

Tässä on siis siis jokaisen itseään kunnioittavan kuvaajan otos omista rakkaista laitteistaan, seuraavaksi rupeen nakuttaa siguja foorumeille jossa luetellaan koko kalusto :D

Oikealla näette Isoveljen, ja vasemmalla uusi lisäys, Pikkuveli. Näillä on viinitaiteilijan leipänsä ansaittava... sielua ei tule myydä, ainakaan halvalla.

Flickr

This is a test post from , a fancy photo sharing thing.

Kuvat

Ekat kuvat tuli kehityksestä. Ne on hyvin pitkälti sitä mitä toivoin niiden olevan. Holgamainen jälki on vahvasti läsnä, vinjentti on sopivaa, ja pehmeys ruonoissa tekee höhhelöä. Kuvat ovat keskeltä kuitenkin teräviä niinkuin pitääkin. Värit on nameja. Ainoa miinus naarmuista jotka on tullu lähes koko filmin pituudelle. No mutta tuo on korjattavissa. Tuo kamea on sellainen mitä olen holgailuun kaivannut. Kinorulla on kompakti media, ja hinnaltaan sopiva ammuttavaksi täysin surutta. Keskaria ei missään nimessä tietenkään hylätä vaan kino kulkee sen rinnalla lähinnä jokapäiväisenä kumppanina. Yksi kinon etu on vielä nopea kehitys, rulla täyteen ja tunninkuvaan. Tällä pienellä kuvataan paljon.

Yksi kuva rullalta, loput jää pankkiin odottaa uutta saittia.

Holga 135

Kuvittele kamera, joka on helppokäyttöinen, edullinen ostaa ja käyttää. Toimintavarma joka ei petä missään tilanteessa. Kamera joka on samalla herkkä, tunteikas että voimakas. Kamera joka antaa vapauden unohtaa tekniikan ja antaa sinulle vapauden luoda, luoda kaikkea sitä miksi olemme olemassa, luoda silmiä hivelevää estetiikkaa joka sulattaa paatuneimmankin sydämen. Kamera jossa kaikki olennainen on tiivistetty kompaktiksi kokonaisuudeksi. Tämä on kamera jossa yhdistyy kaikki eikä mitään. Kokonaisuus joka täydentää käyttäjänsä, antaen itsensä kuvaajan helliin käsiin, luottaen ja odottaen. Odottaen valon kimmeleitä jotka sulkimen auettua ryöppyää sisään muodostaen ikuisuutta. Ikuisuutta joka tallentuu kimmeleiden polttaessa filmiin sormenjälkensä, jäljen josta tulevat saavat hiljaa ihastella mennyttä aikaa, sitä joka oli ja ei nyt enää ole koskaan.

On olemassa tunne ja tuntija. Tulevassa ja kaukana menneessä kokonaisuudet muovautuu puroksi joka virtaa ylitsemme luoden estetiikan ja kauneuden eteemme kuin neitsyen lammen rannalla.

Kamera on 35 millinen, kino-Holga.

Korkeuksiin

Joskus joutuu työskentelemään muutaman metrin maanpinnan ylöpuolella. Videossa näkyvät portaat liikkuu kauppakeskuksen katossa sellsen kelkkasysteemin avulla. Niin sanottuun "tonttiin" on matkaa yli 20 metriä ja portaat on alumiinia. Joskus on käynyt mielessä et eikä olis voinu käyttää vaikka terästä... Ei, en mä valita, kysyn vaan.

Slide-shou

Vedin suurella kaarella ja pitkällä miekalla. Kaikki on melkeen vuonna -08 kuvattu, joistain filmeistä puuttuu exiffit ni en muista, eikä sen niin väliä.

TUOLLA

Ravinto

Munavoi, tuo täydellinen makuhermoja kutkuttava kokonaisvaltainen elämys. Perustana karjalanpiirakka, perinteinen lähde nälän poistamiselle. Nykyään monen unohtama herkku. Minulle hetki jolloin kettu juoksee peltoaukean poikki ja katoaa usvaan. Harmonia joka soittaa säveliään kuin Sibelius aikanaan...

Tässä on kaupan korvikepiirakka mut aitoa saa taas jouluna, kiitos Mummo et olet olemassa. Jumala siunatkoon sinua ja sun leivinuunia.

Maja

Lauantain ja sunnuntain välinen yö vietettiin vanhojen aikojen muistoksi majalla. Kosken pauhuissa mieli saa rauhan ja lepo kirvoittaa mielen uuteen nousukiitoon. Kortti lyödessä arki unohtuu ja viinin virratessa voi tuntea itsensä ehyeksi. Nyt voi sanoa kaikille et; hei mä oon Jaska, ja mä oon 30v. Viimeinen oikeus Salosta.

Ajojahti laajenee!

Noni, se on sitten etninen puhdistus meneillään HRC:ssä. Meikäläinenkin, pitkänlinjan tekijämies sai noin vain väistyä pois uudistusten tieltä. Kyllä näköjään sisäpiirit on taas voimissaan ja kaikenmaailman kätyrit raivaa pois tieltään vanhan linjan tekijämiehet...

MÄ OLEN JUMALAUTA JASKA!!!! JA PITÄKÄÄ TUNKKINNE!

Mun "uusi" studio

Modattu parempaan suuntaan mustilla verhoilla. Pienihän se on ku perkele mut nyt se ajaa asiansa erittäin hyvin.

Ohuella mennään.

Iski lentsu ja se vetää heti mielen matalaksi. Miten se voikaan olla täysi fyysinen toimintakyky ihmiselle tärkeä. Oloa ei yhtään helpoa että törmäsin jonkun hullun maailmanmatkaajan blogiin, jossa ollaan lähtötunnelmissa. Lisäsinpä seurattavien listalle, sauvakävelijän tilalle (Sori Herra P) Mä olen niin valmis tähän loskaan ja pimeyteen :(

Olohuone on listoja vaille valmis. Se sentään hiukan nostattaa mieltä.

Luuri

Sain luurin hoidosta. Nyt taas on helpompi laittaa updeittiä.
Nokku, täs nyt on ollu hiukan kaikenlaista, mut nyt uuteen nousuun.

Pako

Laukku valahtaa Raimon kädestä eteisen lattialle. Vihdoin taas “kotona”. Kello lähentelee kolmea yöllä, kybän uutiset on mennyt aikoja sitten. Ilta ei mennyt täysin suunnitelman mukaan. Kaikki sujui kuin rasvattu siihen asti kunnes Raimo lähestyi talon ikkunaa saadakseen tallennttua Margetan ja kauppiaan aviollisen rikoksen. Hän saavutti makuuhuoneen ikkunan jonka verhon raosta oli Raimolla aikomus kuvata nämä petolliset sielut. Juuri hänen nostaessaan Olympuksen kasvoilleen, maailma kirkastui etsimen läpi. Kyläkauppias Salmela oli avannut verhot lukitakseen autonsa ovet kaukoohjauksella. Vilkkujen välähdyksen sijaan Salmela näkikin sinisen leimauksen Raimon salamalaitteesta jonka salapoliisi hätäpäissään laukaisi. Sekunnin murto-osan nämä kaksi katsoivat toisiaan silmiin kunnes Salmela totesi tilanteen ja Raimokin katsoi parhaaksi poistua paikalta mitä pikimmin, välttääkseen perinteisen käsirysyn. Ei ollut yhtään tappelufiilis.

Raimo singahti kohti saabia ja Salmela kohti Raimoa ulko-oven kautta. Epätoivoisessa tilanteessaan Salmelalla ei ollut hävittävää vaan hänen ainoa mahdollisuutensa säilyttää maineensa olisi pysäyttää tuo mielipuolinen salakuvaaja joka tallensi irvokkaan petoksen Margetan kanssa. Tämän tietäessään K-kauppias jännitti kaikki nuoruusvuosien jälkeen unohtamansa lihakset äärimmilleen ja syöksyi raivokkaasti, kuin reviiriään puolustava puuma, kohti vihollistaan, pakenevaa Raimoa. Välimatka hupeni nopeasti sillä Raimo ei lainkaan aavistanut kauppiaan epätoivon antamaa nopeutta. Hetkessä Salmela oli takertunut Raimon olalla keikkuvaan kameraan ja yritti kaikin voimin raastaa aparaatin itselleen. Raimon tajuttua tilanteen ei ollut voihtoehtoja. Kauppias olisi kolkattava tilin ja kaluston turvaamiseksi. Ikävän tosiasian edessä hän käännähti ympäri oikea käsi vireessä ja tempaisi koukun suoraan Salmelan leukaperiin. Pehmeään elämään tottunut kauppias ei muuta tarvinnut, vaan valahti maahan kuin märkä rätti ja hänen otteensa kamerasta kirposi.

Raimo jatkoi määrätietoisesti, hieman omista voimistaan ylpeyttä tuntien saabille. Hän ehti juuri istumaan ratsunsa sisälle ja sulkeman oven kun ikkunaan liimautuu Margetta. Hurjistunut palo silmissään alkaa tuo naisen raunio hakkaamaan saabin jykevää ikkunaa toisen käden hamuillessa ovenkahvaa. Raimo on nopea, cobramaisella kädenliikkeellä hän ennättää lukitsemaan oven ennekuin raivon vallassa oleva margetta saa vedettyä kahvasta. Yhtä sulavalla liikkeellä salapoliisin käsi hakeutuu keskikonsolin virta-avaimelle ja pienellä ranneliikkeellä 2-lirainen herää henkiin lempeästi muristen. Ykkönen silmään ja reilusti kaasua, kytkin ylös ja bye bye Margetta. Voimakkaan kiihdytyksen johdosta Raimon ote kuitenkin kirpoaa ja saab syöksyy pillastuneen oriin lailla jalkakäytävän puolelle. Iskarit huutavat armoa ja renkaat valittavat hillitömän kiidon aikana jota jatkuu kunnes selkärangasta tulevat käskyt auttavat Raimoa jäälleen kerran. Samaiset vaistot ovat pelatasneet hänet niin monta kertaa ennenkin. Nyt kuitenkin vahinko oli jo ehtinyt tapahtua ja vasen takarengas pyöri tyhjänä vanteen ympärillä. Katukivetys oli leikannut renkaan kylkeen 3 sentin haavan. Tilanteesta huolimatta oli Raimon nyt jatkettava matkaa kunnes pääsisi eroon autoa jahtaavasta Margetasta. Pari korttelia rymisteltyään alkoi takaa-ajajalta puhti loppua, eikä aikaakaan kun saab, rengas tyhjänäkin, voitti takaa-ajajan 6-0, ja Raimokin saattoi höllätä kaasua ja hengähtää tovin.

Hetken rauhoituttuaan oli aika tarkastaa vauriot. Raimo nousi saabista ja kiersi menopelinsä, havaiten oikean takarenkaan olevan tyhjä. Saatanan saatana, siinä meni katteet, kirosi Raimo mielessään omaa tyhmyyttään. Olisi pitänyt hallita itsensä ja autonsa, Margetta vaan yllätti ihan puun takaa. Paikkaus maksaa ainakin 50 euroa, sit filmikulut päälle ja bensat. Ei jää paljon kahdesta sadasta koiralle lapaseen, jatkoi salapoliisi mielessään, kaivaessaan tunkkia takaluukusta...

Saab

Renkaat ulvahtavat hennosti kun Raimon 91-vuosimallin Saab ysisatanen kurvaa yön pimeydessä taloyhtiön parkkipoikalle. Hän ohjaa ratsunsa sähköpaikalle 29, paikan Raimo sai ensin pysäköityään kolme vuotta kadun varteen. Paikka vapautui seiskakerroksen Håglundin papan kuoltua, ja kun kuolinpesä suostui vihdoin sen Raimolle vuokraamaan. Äijä-Håglundilla ei ollut edes autoa mutta ihan puhtaasti vittuillakseen ei paikkaa Raimolle vuokrannut. Ei sen puoleen pistokkeesta enää Raimolle mitään hyötyäkään ollut, silla ysisatasen lohkolämmitin sanoi sopimuksen irti viime tammikuussa, hyvä ettei koko ratsu palanut kun vastus teki oikosulun. Uutta lämmitintä ei vaan ollut tullut laitettua rahapulassa ja kiirekin mukamas aina oli. No pääasia että ei tarvinnut enää kävellä kadunvarresta 500 metrin matkaa kaupunkin omistamalle 7 kerroksiselle vuokra-asuntohelvetille, joka oli siis "koti".

Ysisatasen ovi aukeaa, ulos pöllähtää vankka savupilvi, joka syntyi 150 kilometrin ajon aikana Camel merkkisistä laatusavukkeista. Tupakkaa palaa nykyään ihan liikaa, mietti Raimo mielessään tumpatessaan savukkeen tuhkakuppiin ennen autosta nousemistaan. Camelia Raimolla paloi vahvasti kolmatta askia vuorokaudessa. Pitkälti siitä johtuen hänellä oli usein flunssaa ja muita hengitysoireita, kuten 4 aikaan aamuyöstä naapuritkin herättävä tupakkayskä. Mut minkäs teet, lopetusyrityksiä oli Raimolla takanaan useinta mutta koskaan ne ei kestänyt viikkoa pidempään kun ei koskaan ollut omasta mielestään halunnut lopettaa. Nikotiinipurkat oli Hänen mielestään homojen hommaa ja heikkomielisten apukeinoja, jos hän haluaisi lopettaa tosissaan, sen tekisi yksin. Yksin niinkuin oli miehen kohtalona olla. Hän ei kaipaisi apua muilta eikä keinotekoisista purukumeista. Purukumit sitä paitsi kuivattivat suuta ja lisäsivät hammaskiveä, sekin oli hyvä syy siis jättää purkat kaupan hyllyille ja heikkomielisten nassutettavaksi...

Raimo

Raimo nojaa seinää ja sytyttää röökin. Hän nostaa kaulukset ylös ja korjaa lierihattunsa asentoa. Vesi tippuu hatun reunasta alas. Sade kastelee kaupunkia, tuota kurjaa kaupunkia johon Raimo tuli seuratessaan Margettaa. Margetan aviomies palkkasi hänet varjostamaan vaimoaan epäillessään tällä olevan suhde paikallisen k-kauppiaan kanssa. Raimo on yksityisetsivä, tai salapoliisi niikuin hän itseään kutsuu.

Salapoliisi... vitut, koira mä olen, Raimo miettii sateen tunkeutuessa kauluksesta paidan alle. Kukaan täysjärkinen ei seisoisi sateessa muutaman satasen tähden, mutta ei mulla ole paljon vaihtoehtojakaan. Ulosottoviranomaiset niskassa, 8 vuoden elatusmaksut ja sitä ennen laman aiheuttama toiminimen konkurssi jossa meni sekä vaimo että talous. Siitä ei enää päässsyt jaloilleen normaalilla työnteolla. Hetken hän jaksoi palkkalaisena mutta vittumaiset pomot ja palkan ulosmittaus ei jättänyt paljon muuta ku paskanmaun suuhun ja helvetillisen krapulan maanantaisin.

Pimeisiin hommiin Raimo ajautui enonsa Ekin kautta. Ensin hän teki muutamia rakennushommia pimeänä Ekin kaverin rakennusfirmassa, josta pikkuhiljaa ajautui muihin hommiin. Ensimmäisen salapoliisin keikkansa raimo teki kun rakennusliikkeen omista käski pitää silmällä virolaista muurarikaksikkoa jota omistaja epäili tarvikkeittensa diilaamisesta etelänaapuriin. Oikeuteen juttu ei koskaan mennyt mutta eipä virolaiskaksikkokaan suomen maalla enää muurannut, eikä liioin muuallakaan.

Auto kaartaa talon pihaan. Ulos astuu kukapa muu kuin k-kauppias Salmela. Raimo herättelee aistejaan horkasta johon 45 minuutin sateessa seisoskelu on johtanut. Flunssakin tulee aivan varmasti perkele, Raimo miettii tumpatessaa röökin märkään maahan. Nielussa tuntuu jo karheus ja nenä on tukossa. Nyt ei auta murehtia niitä vaan on pysyttävä skarppina. Tässä on nyt tili kyseessä ja jos kaikki menee putkeen jää tämä paskakaupunki taakse jo ennen kello yhdeksää, ehdin kotiin vielä ennen kun kybän úutiset alkaa. Salmela kävelee ovelle, koputtaa kolmasti, ovi aukeaa ja kukapas muu siellä kuin Margetta. Raimo nostaa kameran silmilleen, tarkentaa nopeasti ja tallentaa kauppiaan ja margetan suudelman... Typerykset, olisivat odottaneet edes sisälle asti, miettii Raimo antaessaan sulkimen laulaa ja polttaa filmille noiden kahden piruparan haureuden hetket...

Perunat

 
Tässä oivia muusipottuja, kuori neljä ja kattila on täys. Rosamunda on muutenkin muusiperunoiden aatelia.

Kuvalla mennään.

Tänään mennään kuvalla. Kyllä Suomen kesässäkin on vaan jotain. Valoisat yöt, koivujen tuoksu, mölkkypelit illan hämärtyessä lasten kanssa. Retket uimarannalle Pikkumustan kanssa, hiekkatiet maalaismaisemassa. Omassa grillissä paistettu pihvi ja uudet perunat, silliä lautasen reunalla. Meri ja miten sen lähelle on helppo mennä. Lokkien huudot aamuyöstä kaupungin yllä...

Aishaakeli... Mä asuin nuorena ihan keskustassa sellasella hämysellä syrjäkujalla. Kun tultiin baarista leveesti kotiin nukkumaan, jätettiin ovi auki ni sai aamulla herätä lokkien lauluun.

Kerran jatkoille tuli joku unkarilainen tuotekehittelijä jolla oli pullollinen kotipolttosta jonka oli tuonu mukanaan ettei koti-ikävä pääse yllättämään. Kaveri oli seuraavana aamuta tuonu hotellin aamupalapöydästä meille sapuskaa. Äijä oli kirjottanu pöydälle lapun jossa oli terveiset...

Yksäri radionovalle

Vihaan sua, ja sun ylipirteitä juontajia. Onko pakko pitää se hymy korvissa koko ajan, häh?

Ei mulla muuta nyt...

Hernekeitto ja mies.

Hernekeiton ja suomalaisen miehen suhde on pitkä ja aivan erityinen. Mun ekat mielikuvat hernekeitosta liittyvät vahvahti faijaan, suomalaiseen jäärään. Hernekeittoa syötiin silloin kun faijalla teki sitä mieli, aika usein faija myös hoiti keittopuolen, silloin ei tainnut edes olla mitään valmiita paketteja vaan keitto tehtiin ainoalla oikealla tavalla, kuivatuista herneistä. Silloin kun oli hernekeittopäivä mä olin mielissäni, sillä olihan tunteella haudutettu soppa mitä mainioin sapuska innokkaalle pikkupojalle. Sattumia metsästettiin kauhalla pohjalta ja yritettiin saada parhaat palat omalle lautaselle.

Seuraava selkeä vaihe mun ja hernekeiton välisessä suhteessa oli armeijassa. Muistatteko te ne odotetut torstai-päivät jolloin sapuskaksi saatiin isossa padassa tehtyä soppaa, näkkileipää ja jälkiruuaksi pannukakkua ja mansikkahilloa. Tämä kokonaisuus huuhdeltiin alas suomalaisella maidolla, jonka kylmä raikas maku sai harjoituksissa väsyneen mielen virkoamaan ja ruumiin voimistumaan uusiin koitoksiin. Kyllä oli taistelijan hyvä palvella maataan sopan voimin.

Armeijan jälkeen seuraavat muistot on jo oman perheen kanssa. Asuimme maaseudulla ja meidän pihalla oli hyvä pulkkamäki. Aina laskiaisena kutsuimme mun siskot ja serkut perheineen meille laskemaan mäkeä, ja soppakattila oli luonnollisestikin laitettu jo edellisenä iltana tulille. Pitkän haudutuksen suloistamaa soppaa sitten nälkäiset laskijat saivat lautasilleen laskettuaan kirpeässä pakkassäässä ensin itsensä uuviksiin. Jälleen kerran soppa toimi elvyttäjänä ja voiman lähteenä uupuneelle keholle, jälkiruuan ravitessa mieltä ja maidon sammmuttaessa mäessä hankittun janon.

Hernekeitto, on ihme kyllä meikäläisen mielissä aina lomilta palatessakin. Jotenkin se on sellanen kotiintulon riitti, niin kornia kuin se onkin, saa soppa mut elpymään matkasta ja se tekee tunteen et oon kotona. Lautasen ääressä on hyvä rauhottua ja karistaa rippeet vieraista maista.

Nykyään me keitetään soppaa pari kertaa vuodessa, mut me keitetään sitä paljon kerralla ja pakastetaan. Tällä tavalla ei tarvitse vetää mitään kaupan purkkihernareita vaan saa kunnon porsaanlihaan tehtyä keitto. Lihaa pitää sopassa olla eikä mitään hinurien jauhelihaa, vaan kunnon palasia joista osaa ei saa rikki edes puukolla. Sellasta sopan pitää olla. Sopan kanssa kuuluu aina juoda maitoa ja syödä Ylhäisten näkkileipää juustolla. Ylhäisten näkkäri on kans ollu iso osa mun lapsuutta, mut se on sit toinen tarina jo...

Sadistit

Käsittämätöntä miten jossain piireissä tuntuu itsetarkoituksena olevan toisten repiminen riekaleiksi. Saako nämä sadistit omat pienet sävärinsä siitä että nokkeluuksillaan murskaavat toisen maailmankuvaa. Nämä samat sadistit ilakoivat toisten sydänverellä ja juoman kanssa nautitaan pala murrettua sielua. Nämä verenimijät elävät toisten satuttamisesta. Nämä verenimijät varmaan nukkuvatkin pimeissä kellareissa, puisissa arkuissa, koko valoisan ajan, josta illan tullen lähtevät jälleen metsästämään sitä viimeistä sanaa jolla voi suistaa toisen täysin holtittomaan syöksykierteeseen!!!

ONKO NYT HYVÄ MÄ KYSYN VAAN!!!

Letunheitto

Näin lentää lettu, rakkaat urpolukijani.

Blogiluettelo

Tiigatkaas ku lisäsin vikkelän blogilistan. Se osaa hakea pätkän uusimmista teksteistä ja järjestää aina huipulle sen mis on uusimmat stuffit. Joten rakkaat urrpoystäväni, sukkelasti päivittämään niitä blogsujanne.

Viikko.

Tää viikko menee kahdestaan nuorimmaisen muksun kanssa, teini ja vaimo lähti lomalle Rodokselle. Mä ja pienin ollaan ku kaks marjaa, ihan samanlaisia luonteeltaan. On mukava välillä kun saa olla ihan rauhassa, meillä kun ei koskaan ole kahdestaan kiire minnekään, vaan asioiden annetaan rullata omalla painollaan. Nyt on siis nautittu elämän pienistä jutuista, kuten uintiretkistä ja sirkuksista.

Jostain oon myös löytänyt taas fiiliksen kuvata täysin ilman päämäärää, vastuuta taikka suorituspakkoa, kunhan päästelen menemään ja annan kuvien tulla jos on tullakseen.

Tästä alkaa nyt myös Penkki-sarja.

Pienet potut

Tällaset perunat, mitkä on hiukan niiku marjoja kooltaan, on erityisen hyviä. Nämä kyseiset yksilöt ovat kasvaneet anopin kasvimaassa. Näistä ja kaupan vesiperunoista ei edes voi puhua samana päivänä. Ootteko muuten huomanneet millaista skeidaa kaupan perunat on nykyään, sellasia vetisiä lötsöjä... hyi helvetti.

Nämä perunat syön rakkaudella.

Taistelu ja voitto.

Eilen yritti suuren Suomalaisen yrityksen laitteet murtaa pienen yrittäjän mielen ja tyyneyden. Synkkä hetki alkoi iltapäivästä jolloin pitkään enteilleet ongelmat eskaloituivat totaaliseksi myrskyksi, joka lähes tuhosi pienen, kauniin, Salolais-naisen päivän. Naisen onneksi hän asuu samassa taloudessa Samurain kanssa. Samurait eivät luonnollisestikaan tunne luovuttamista vaihtoehtona vaan kävin taisteluun pystypäin, ylpeänä omista juuristani, olin valmis viemään taistelun loppuun asti...

Taistelu käytiin iltahämärässä, minä vastaan pahuus. Taistelu oli verinen ja nopea. Pahat voimat saivat tuntea Samurain tyynen mielen ja miekan joka pyyhkäisi heidän ylitseen vieden kurimukset kadotukseen.

Nyt kaikki on taas hyvin, softasin puhelimen ja se toimii taas. Saatanan paska jumitti ihan totaalisesti.

Teippi

Mä istun alas, olohuoneen sohvalle. Pöydällä mun edessä on kamera, TriX400 120-rullafilmi, rullallinen mustaa erkkaa ja sakset. Otan kameran käteeni, hitaasti alan poistamaan teippejä sen saumoista, ensin vaakasaumat, sen jälkeen pystysaumat. Varon ettei takakansi pääse luiskahtamaan paikoiltaan liian aikaisin. Avaan kannen lukitukset hellästi ja pidän huolen siitä ettei sisällä oleva, rullallinen taidetta pääse löystymään. Paperin pitää pysyä tiukalla ettei valonsäteet pääse turmelemaan hetkiä joita olen ikuistanut.

Lipasen rullan sulkevaa paperiteippiä, siitä jää kieleen aavistuksen makea maku. Lasken rullan rauhallisesti pöydälle, tuon rullan jossa ikuisuus yhtyy taiteeseen, tuon rullan johon olen sieluni veret laskenut. Tunne on levollinen mutta odottava. Otan tyhjän puolan käteeni ja avaan uuden filmipaketin. Revin muovin hampaillani, sylkäisten irtopalan pois suustani. Hellästi syötän suojapaperin pään tyhjälle puolalle, tarkistan että se tulee suoraan, pyöräytän pari kierrosta ja asetan puolat kameran sisuksiin, siellä sisällä kuvat maailmasta syntyvät. Pyöräytän pari kierrosta kelausnupista... löysät pois. Filmi kiristyy, se valmistautuu tulevaan ollen herkkänä ja haavoittuvana. Filmi aavistaa, se tuntee.

Laitan kannen paikoilleen. Suljen lukitukset, filmi tuntee jo olonsa turvallisemmaksi, kuitenkin samalla tajuten vielä heikkoutensa. Yksikin liike harhaan, kansi auki, rulla latiialle, ja sen elämä olis päätynyt roskikseen. Arvottomana epäonnisena se olisi heitetty pois ja unohdettu. Ei, pitää olla tarkkana. Otan teipin ja asetan sen pään ensimmäiselle saumalle. Teippi juoksee sormieni välistä, se sulkee viimeisen mahdollisuuden valolta raiskata filmi. Teippaan ensin pystysaumat että lukitukset pitää. Siirryn vaakasaumoihin, leikkaan sopivat pätkät erkasta, valon vihollisesta.

Saumat tiivistän lopuksi peukalolla, oloni on yhtä ikuisuuden kanssa, mun on hyvä olla. Nyt filmikin saan huokaista, se on nyt suojassa. Nyt hän voi valmistautua ikuisuutta varten. Sankartekoja varten jotka muistetaan vielä vuosikymmenten jälkeenkin, filmi tietää että hänen kohtalonaan on ikuisuus, maine ja kunnia. Filmi hengittää ja odottaa, hän odottaa että hallitut valonsäteet hivelevät hänen herkkää pintaansa luoden jotain kaunista... Filmi hengittää...

Paskiaiset...

...kaksi ääntä :(

Linux.. poissa.

Nyt on onnistuneesti jyrätty Höyhenenkevyen linux xp:llä. Kaikki toimii niinkuin pitääkin, bootti on yhtä nopea kuin linuxilla. Kovalevytilaa windows vie vähemmän kuin alkuperäinen xandros. Mokkulat toimii ja printterit asentuu kivasti, kaikki tuntuu helpolta ja mukavalta. Ei lainkaan paha rasti, tosin käyttiksen vaihdon myötä piti asentaa virusvahti ja palomuuri, turvauduin kevyisiin ja ilmaisiin vaihtoehtoihin, avira antivir ja zonealarm. Office pitänee vielä asentaa samoin firefox ja thunderbird. Nyt saan tähänkin koneeseen ajettua käyttämäni etähallintasoftan ongelmitta, se helpottaa huomattavasti omaa elämää.

HURRAA MINÄ JA HURRAAA EEE!

Muutama juttu

Valitsin mikkelin näyttelyyn lähtevät kuvat, 3 kpl. Saatana kuu osaa olla vaikeeta, ei oikeen osaa kyllä sanoa et mikä omista kuvista olis sellainen et sen näyttelyyn tohtis laittaa, etenkään kun en haluis laittaa sitä kaikista varminta vaihtoehtoa, vaan sellasia kuvia josta ite diggaan. Kyllähän kuka vaan pahkankuvaaja osaa laittaa just ne oikeet kultaset leikkaukset esille, mut onko siinä sielua, kysyn vaan häh?

Toinen asia. Olen ihan kyrpiintynyt linuxiin viikon jälkeen, muutman asian sain toimimaan tuntien netin selaamisen jälkeen, mut miksi vitussa tietokoneen käytösä tarvii tehdä rakettitiedettä. Kaikki aina manaa et windows sitä ja tätä, itsekin siihen olen syyllistynyt, mut on se vaan tavalloiselle tallaajalle ainoa vaihtoehto pc-maailmassa. Eihän siihen jumalauta asenneta edes ohjelmia vaan jotain pöhköjä paketteja... eikä niitä tietenkää voi asentaa siihen tarkoitetulla ohjelmalla, koska se ei löydä mitään, vaan ne pitää asentaa komentorivillä.

No kohta Höyhenenkevyen linus jyrätään wanhalla kunnon xp:llä, josta on karsittu paljon tavaraa pois nlite -ohjelmalla. Alkuperäinen winukan asennuslevy kun on noin 600 mt niin tää karsittu on 180 mt, perkele ku siihenkin on tungettu aika paljon kaikkea nöyhtää.

No näillä mennään...

Äänestys...

On ratkennut ja voittajalle lähtee paketti hiivaa, äänet jakautuiva seuraavasti:
1 miekalla
2 jousella
5 käsin

Tästäkin voi päätellä vaikka mitä....

Ja ei muuta ku uutta matoa koukkuun.

Vielä Afrikasta

Edelliseen liityen noheva pätkä kyseisestä dokkarista.

Metsästystä

Katselin eilen Luis Therouxin dokkaria afrikassa tapahtuvasta metsästyksestä. Siellä homma kulkee nykyään niin että tilanomistajat kasvattavat kaikenmaailman elukoita aidatuilla farmeillaan ja sitten sinne tulee jenkit ampumaan niitä korvausta vastaan. Ok, jenkki siis tulee ja maksaa 850 euroa siitä että saa ampua antiloopin keinotekoisen juottopaikan rannalla olevasta piilokojusta... elukat olivat vielä lähes kesyjä koska niitä on ihmisen toimesta hoidettu ja ruokittu... sitten jenkki ottaa itsestään, suuresta afrikan sankarimetsästäjästä, ja antiloopin raadosta kuvia joilla voi sitten lähiönaapureilleen retostella.

Tämähän ei siis ole millään muotoa huono asia, tarhattujen eläinten metsästys tuo afrikkaan rahaa vaikka kuinka, ja rahan myötä uhanalaiset lajitkin ovat alkaneet elpyä, lihathan tuosta touhusta myydään syötäväksi eli siis hyöykäytöön, jopa sinää olet saattanutostaa sitä prisman lihalaarista. Se mikä tässä on hassua on taas se amerikkalaisen tyhmyys, mitä helvetin hienoa siinä on että ammut lähes kesyn eläimen, aidatulla alueella... metsästystä parhaimmillaan, vitun urpot. Sitten ne suu vaahdossa selittää tappajan vaistoistan ja siitä että ihminen on aina mets
ästänyt ym. Lähes samaa touhua näkee imatran suunnalla olevalla kotieläinpihalla jossa 5 x 5 m lammikko täynnä lohia, näitä lohia sitten venäläiset onkivat mato-ongella, ja suuresta saaliista luonnollisestikin otetaan kuva.

huhhuh, ei vaan oo tasaisesti jaettu...

Internet

Maailma on ihmeellinen paika... Ostin eilen muksulle ensimmäiseksi tietokoneeksi Asuksen eeepc:n 701 mallin, joka ristittiin Höyhenen Kevyeksi. Se on eee perheen halvin mahdollinen versio joka maksoi 249€ eli ei ole hinnalla pilattu. Kone on varustettu Linuxilla josta mulla ei ole mtään kokemuksia, joten hiukan jännitti miten saan laitteen pelaamaan mm. dna:N mokkulan kanssa, sille kun ei ole valmista linux-tukea. Sanoin kuitenkin itsevarmasti myyjälle että jos se on mahdollista tehdä, mä teen sen, myyjä sanoi et kyllä sen joku on jossain kokeillut ja saanut toimimaan.

Säätöhän sitten alkaa tietysti ohjeiden etsimisellä internetistä parin tunin etsinnän jälkeen aloin olemaan lähteellä, yksityiskohtaisia ohjeita seuraten (jotka tosin oli ranskaksi) homma alkoi selviämään, eikä ollut edes vaikeaa. Erilaisia komentorivi käskyjä vaan naputellen homma hoitui ja nyt kone on siis mokkulan kanssa netissä.

Internet on kyllä tuonut kaiken tiedon muutaman klikkauksen päähän, ennen viisailla miehillä oli kirjat joita oli muutama kappale maailmassa. Nykyään kaikki tieto on tavallisen tampion saatavilla muutamassa minuutissa. Kaikkeen löytyy keinot netistä, ihan kaikkeen... onko se hyvä vai huono, mun tapauksessa hyvä, mutta on olemassa hiukan toisenlaisiakin ihmisiä...

Edit: esim näin http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808148081829_uu.shtml

Kisailua

Brad Pitt, tuo kaikkien naisten päiväuni, osallistui olympialaisiin raskaan sarjan nyrkkeilijänä, ja hävisi. Ei ole helppoa olla komea ja voimakas, mä tiedä :(

Mut hei Bradd, ei jäädä suremaan vaan pannaan uutta matoa koukkuun eiks jeh?

Sama enkuks et bradkin ymmärtää:
Bradd Pitt, that daydream of every woman, participated to olympics as a heavyweight boxer, and lost. It´s not easy to be handsome and strong, i know :(

But hey Bradd, don´t worry about it, and put another worm in the hook, ok?

Fiilis

Tekis mieli ostaa lutku ja mennä seuraaviin olympialaisiin...

Rokkia

Noni, nyt oli se aika vuodesta taas kun meikäläinen hoitaa musakuva-osion pois alta. Viikonloppuna järjestettiin siis paikallinen rock-festari Vrock, jossa ollaan oltu duunissa kampaamon merkeissä. Samalla on ollut sitten meikäläisellä mahdollisuus roiskia muutama ruutu artisteista. Tänä vuonna esiintyjistä ainoa mikä meikäläiseen upposi oli Poest of the Fall joka kyllä veti sitten senkin edestä, muita esiintyjiä oli Klamydia, Yö(k), Automatic eye, Soma, jne...

Kuvat irtosivat taas suunitelmien mukaan, rennolla ranteella ja lonkalta. Ohessa Poffin laulaja, oisko ollut Marko...

Suojaimet

Kyllä, nyt minullakin on jokaiselle motoristille tarpeelliset suojaimet. Enää ei auringon kirkkain säde pääse meikäläistä sokaisemaan, eikä pure sivuvalo silmääni kehysten välistä. Ergonomisesti muotoillut silmäsuojaimet ovat omiaan myös estämään ajoviimaa joka katto auki ajaessa tukkaani hulmuttaa, enää ei myöskää tarvitse välittää lentävistä surriaisista joita kabiiniini silloin tällöin eksyy, nyt niiltä on pääsy kielletty meikäläisen silmään.

Nämä lasit eivät ole vain lasit vaan kokonaisuus jonka kruunaavat hämmästyttävän esteettinen ja näpsäkkä kiinnitysmekanismi jolla saan kokonaisuuden silmille tukevasti ja määrätietoisesti.

Helkkari, tarvittaessa nämä toimivat myös ehkäisemään kipunoita jotka rälläkkää käytellessä silmiin niin herkästi tupsahtaa, te ja muut metallilastut jotka silmiäni ennen uhkasitte, voitte nyt haistaa paskan!

Joenranta

Pehmytjäätelö on jumalan lahja ihmiskunnalle. Näin mä ajattelen kauniina elokuisena iltana, kun istun joen rannalla, auringon paistaessa silmiini. Aisaakeli, pehmytjäätelö on pala taivasta.

Syntymä

Edellisen päiväkirjan menestyksekkään kirjoittamisen, ja sen päättymisen jättämää aukkoa paikkaamaan luotiin tämä päiväkirja. Tänne aion rekisteröidä kaikki Tielläni kohtaamat voitot ja tappiot, kuin myös sankaruuden ja kunnian hetket jolloin Minä, Jaska aka Lempeä Miekka, lepään nauttien Virran voimasta levollisin mielin.

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka.