maanantai 20. heinäkuuta 2009

Fiilis

Mun oloni on thaysin tyhjä :(

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Takas pattayalla

Eilen tultiin takas pattikselle, rantalomat on nyt lomailtu. Kelit pinnalla olivat aivan loistavat ja samet vallan ihana, tekemistä tulla pikkusaarella ei kovinkaan paljoa ole, vaan toiminta on lähinnä lepoa, ruokaa ja juomaa. Muksuilla oli kerrankin mukavaa olla oikein kunnon biitsillä, joka oli yksi parhaita näkemiäni. Vaaleata hiekkaa, puhdasta vettä ja muutenkin kokonaisuutena aivan loistava.
Pinnan alla keli olikin sitten toisenlainen ja sukellukset jäivät tällä kertaa tekemättä. Näkyvyys oli vedessä koko poulentoista viikon ajan vain 1 metri, joten rahojaan oli turha sinne syytää. Säästetyt rahat sijoitettiin sitten musteeseen, ja sukellukset hoidetaan sitten toisen kerran.

Takaisin tullessa pysähdyimme jälleen ban bhen kalastajakylässä syömässä jumalaisen taivaallista kalaa. Se kala on oikeasti todella tiukkana kakkosena voissa paistettujen muikkujen jälkeen, ja erilaisuudellaan vetää jopa ohikin. Suosittelen tulemaan vaikka kauempaakin, se on sellainen pieni ravintola laiturin kupeessa, vedeän paallä, 5 kokonaista kalaa ja juomat ym. Kustansi noin 30 euroa, olisin helposti voinut maksaa vaikka triplat niistä mätöistä.

Vielä pari päivää pattiksella sitten viikoksi bangkokiin, ja sitten onkin homma taas pulkassa. Teini on varaamassa jo lippuja syyslomalle, mut mä luulen et visakorttia konttorissa vahtiva täti saataa olla eri mieltä...

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Valinnat

Miksi ihmiset pelkäävät tuntematonta. Miksi epäselvä huominen on kuin suuri musta möykky? Pitääkö aina olla suunnitelma?
Kuinka kauan aiotte viipyä täällä? Kysymys johon olen taas törmännyt monta kertaa. Aina vastaan dont know. Ei meillä ole suunnitelmaa, ollaan niin kauan kunnes tekee mieli lähteä. Se tuntuu olevan paikallisten ja muiden länsimaalaistenkin mielestä outoa ja hassua.

Yritän antaa muksuille myös sen mitä itse arvostan, vapauden. Vapauden tehdä itse, juuri niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Ei jonkin suunnitelman mukaan. Johan ne tuntuvat sen oppineen aika hyvin, ja ovat oppineet myös sen että joskus on vain pakko improvisoida. Tällä reissulla on kaikki tehty alusta alkaen itse, mitään ei oteta valmiina, yhtään valmista pakettia ei tueta. Paketit haisee.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Tiedote

Jokaiselle on olemassa pieni pala taivasta, hetkittäin. Mä olen nyt omassani hetken. Missä on kiire ja missä on töykeät, hymyilemättövät kasvot? Olen siinä hetkessä kun aijankulu unohtuu, päivät muuttuvat palloksi jossa ei ole lainkaan kiintopisteitä.

Kaivan hiekkaa jalkojeni alla ja siemaisen kylmää olutta, en tunne pahaa mieltä enkä surua, en tiedä tällä hetkelle edes mitä ne sanat tarkoittavat.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Night on the beach

Ach..

Koh samet

Terkkuja kaikille lukijoille sametin saarelta. Samet on pieni luonnonpuisto pattayasta hetken matkaan etelään. Istun parhaillaan rantabaarissa edessäni kylmä olut... Meri lainehtii 7 metrin päässä jaloistani, valkea hiekka hohtaa, ilma on lämmin ja tuuli kutkuttelee hennoasti varpuleita. Oloni on tyyni ja kokonainen, olen saapunut päämäärään jako osa matkaani, matkaani paremmaksi, ehyeksi.

Tällä hetkellä suomi on kaukainen muisto. Eka viikko alkaa olee pulkassa, ja pahemmat sudenkuopat on vältetty... Paitsi eilinen joka oli hetkittäinen ehkänotkahdus joka sekin päätyi kaikesta huolimatta ylärekisteriin.

Hurraa minä, hurraa thaimaa ja hurraa avaruus!!!

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Pattaya,synnin pesä

Loputon määrä tissibaareja, naisia, miehiä, nuoria vanhoja, himokkaita... Taksimatka tänne jumalan hylkäämään tyyssijaan sujui ongelmitta. Tosin moottoritie suljettiin toviksi koska kuningas ol lähtenyt liikkeelle. En siis minä vaan oikea kuningas, se jota ihmiset täällä suunnattomasti kunnioittavat. Taksikuskikin patisti mut kuvaamaan, foto, foto, you take foto... no mähän kuvasin, oikein videolle.

Majoitus löytyi ja taloksi asetuttiin. Lämmin ilma helli nivusia ja mieltä. Illalla oli ohjelmassa kabaree, ja ei ollut ihan miköä tahansa kabaree, vaan oikein maksullinen esitys, kallis olikin, mutta puitteet olivat hienot ja miehet kauniita (pthyi... pakolinen inhokommentti). Huoenna uus päivä ja uudet kujeet, pitää alkaa sunnittelemaan myös siirto changille tai sametille.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Synttärit

Jopas sattui.. Toka ilta enkelten kaupungissa ja taas näki maan parhaat puolet. Menimme viattomina illan päätteksi jalkahierontaa ja kun sain hanurin penkkiin niin ensimmäinen kysymys oli, do ju want bia? No pakkohan siihen oli vastata kyllä. Hetki kului kun nautin hyvästä jalkahieronnasta ja imaisin pikkusighan kitusiini niin eikös heti lyöty uutta kouraan.. Ok kyllähän mä juon. Sitten alkoi homman nimi valjeta, oli katsokaas paikan 9v. Synttärit, ja armottomat hipat tulossa.

Löivät grilliä pöytään jossa paistui taskurapuja, lihaa, mustekalaa, kunkkurapuja ym. herkkua, niitä meille alkoivat seuraavaksi tarjoilemaan, ja tokihan sitä piti maistaa... Ja aina kun lautanen läheni tyhjyyttä uusi tuotiin eteen ripeämmin kuin parhaassa ravintolassakaan.. Iltaa jatkui olutta riitti, ihmisetn hymyilivät ja vaimon velipoika jäi sille tielle, sinkkumies kun on ;D

Hyvä päivä tässä helvetin isossa kaupungissa, uutena kokemuksena ihoa natustava monni... En sit perkele tiiä jotenkin tämä + 5 miljoonaa jotain ihmistä koukuttaa pikkuhiljaa...

Ravinto

Paikka: platinum ostoskekuksen 6 kerros. Kuponkiravintola...
5 annosta, 2 x 630ml olutta, 2 x iso limu + vesi 11 euroa. Edullista eikö totta.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Jalkahieronta

Mikään ei voita kunnon jalkahierontaa raskaan matkustuksen päätteeksi. Varpuleiden naksuttelu avaa jumit ja karkottaa turvotuksen. Kaikenkaikkiaan päivä oli hyvä, ellei erinomainen... Tosin uimahousut unohtui kotiin :(